Hyytävä kuva julki Hannele Laurin hurjasta roolista: "Kunnolla hullu"

Hannele Lauri palaa jälleen valkokankaalle, ehkä hurjimmassa roolissaan.
Näyttelijälegenda Hannele Lauri, 72, palaa jälleen valkokankaalle, eikä todellakaan pullantuoksuisena mummona.
Hannelen uusin roolityö on joulupäivänä ensi-iltansa saavassa Keke Soikkelin Koston enkeli -elokuvan keskeisessä roolissa, jonka hyytävä roolihenkilö on todellinen pahis.
– Halusin tehdä vähän..tai no, oikein kunnolla hullun hahmon! Oli erityisen hauskaa tehdä kauhua ja tämmöisessä indie-elokuvassa. Se kauhu tuli minusta juuri niistä elokuvan ihmisistä, Hannele juttelee elämänsä ensimmäisestä kauhuelokuvaroolista.

Perhetausta liikutti
Pian koittavan joulun Hannele viettää tutussa seurassa. Aattona lasten kanssa ja joulupäivänä kylään saattaa hyvinkin tulla ex-mies Teemu Rinne.
Kuluneen vuoden kohokohtiin Hannelen kohdalla kuului ehdottomasti vierailu Sukuni salat -ohjelmassa. Muuten tosi-tv -tuotannoista kieltäytyvä Hannele liikuttui sukunsa historiasta, jossa riitti värikkäitä ihmisiä ja erikoista elämää aina kuninkaan ystäviin ja suomalaisen virsihistorian alkulähteille saakka.

– Siellä oli kamaliakin ihmiskohtaloita ja kaiken kaikkiaan ihan valtavan mielenkiintoista ja liikuttavaa, Hannele miettii ja kertoo säilyttäneensä visusti kaikki selvinneet sukufaktat tallessa.
Toivuin leikkauksesta
Hannele näkyy ja kuuluu niin eri rooleissaan kuin sosiaalisen median tileillään. Siksi on välillä vaikea muistaa, että oikeasti hän on jo eläkkeellä, vaikka projektit tuntuvatkin seuraavan toisiaan.

Hiljattain Hannele joutui kuitenkin hiukan jarruttamaan tahtiaan, sillä sappikivileikkaus vaati myös toipumista. Onneksi kaikki on jälleen hyvin.
– Elämässä voi vaikuttaa asioihin vain tiettyyn rajaan saakka. Siksi en halua maalailla mitään suuria suunnitelmia. Toivotaan että kaikki menee hyvin. Onneksi on koira ja ystävät. Se vanha jengi ja muutama uusikin!