Hydraulic Press Channelin Laurin Hanna-rakas tuli kuvioihin jo edellisen avioliiton aikana – ”Rakastuttiin ja seottiin”

Youtuben äärisuosittua Hydraulic Press Channelia pyörittää tuikitavallinen tamperelaispariskunta.
Suloisella tamperelaisella omakotitaloalueella sijaitsevasta konehallista kuuluu pamauksia. Sisään mennessä vastaan tulee Hanna Korpisaari, 34, päässään timanttitarroilla koristellut kuulosuojaimet.
– Tuunasin nämä, jottei miehet varasta, hän toteaa heti esittäydyttyään.
Hallin perällä on Lauri Vuohensilta, 36, hydraulipuristimensa kimpussa. Hallissa tehdään miljoonille ja taas miljoonille katsojille videoita, joissa puristimella murskataan kaikkea, mitä murskattavaksi löytyy.
Laurin videot nousivat viraaliksi vuonna 2016, ja Hydraulic Press Channel -Youtube-kanavasta tuli ensimmäisen viraalihitin myötä myös taloudellisesti kannattava. Tuolloin Laurin kanssa sisältöä teki hänen vaimonsa Anni. Nyt rinnalla rakkaudessa ja töissä kulkee Hanna – vaikka seikka onkin jäänyt monilta huomaamatta. Lauri ja Anni päättivät avoimen avioliittonsa vuosi sitten, ja Hanna on kulkenut kuvioissa kesästä 2022.

Rekrytoitiin Tinderistä
Lauri ja Hanna tapasivat toisensa Tinderissä. Pari vitsailee ja naureskelee kuvatessaan videota, jossa betoni poksahtelee puristimessa. Tie Laurin tyttöystäväksi alkoi nopeasti, uusi työ firmassa tuli vasta perässä.
– Me vain rakastuttiin ja seottiin, tiivistää Hanna parin rakkaustarinan.
Kun liitto Annin kanssa oli päättynyt ja Anni jättänyt yrityksen, Lauri huomasi, että uusi työntekijä oli jo kainalossa. Hän tiesi, että Hannaan voi luottaa.
Hannalla on perhe edellisen suhteen jäljiltä, mutta Lauri toivoi pääsevänsä näkemään tätä useammin kuin vuoroviikoin.
– En voinut viedä hänen lapsiltaan aikaa, mutta työnantajaksi voin ihan hyvin ruveta, Lauri toteaa.

Iso hyppäys uuteen
Päätös oli onneksi firmallekin oikea, vaikka ala oli Hannalle uusi.
– Se oli iso hyppäys, ja oltiin tosi rohkeita, mutta se on kyllä palkinnutkin, hän toteaa.
Hannan vastuulla on organisointi, aikataulutus ja muu tuotannollinen työ.
– Mä raivaan kaiken tylsän homman tieltä, että Laurilla on tilaa olla luova, Hanna kertoo.
– Tuottaja ja muusa, kuvailee Lauri rakkaansa roolia menestyksekkäässä firmassa.
Videoiden idea on yksinkertainen ja selkeä. Tuttu intro, Laurin rallienglanti ja puristimeen päätyvät, eri tavoin räjähtelevät asiat keräävät päivästä ja vuodesta toiseen miljoonia katselukertoja. Se mitä murskataan, on loputtoman kekseliäästä Laurista kiinni.
– Jos se kiinnostaa minua, niin se tehdään, hän summaa.