Hurjan muodonmuutoksen kokenut TIS-Anna murjoi kätensä - kuvat!

Anna sai kohtalokkaan osuman ollessaan lumilautailemassa.
Temptation Island Suomi -ohjelmasta tutuksi tullut Anna Roininen, 25, esittelee somessa murjoutunutta kättään.
Anna kertoo helmikuisessa Instagram-päivityksessään loukanneensa kätensä lumilautailuonnettomuudessa.
- Miten meni toi lumilautailu noin niin ku omasta mielestä? hän päivittelee esitellen punaiseen kipsiin käärittyä kättään.
Kipsin lisäksi kuvassa korostuvat Annan rautaiseen kuntoon treenatut muskelit ja hänen näyttävät tatuointinsa.
Anna on jakanut kuvia tatuoinneistaan ja runnoutuneesta kädestään myös aiemmin tällä viikolla. Julkaisemansa kuvakollaasin yhteydessä Anna kertoo odottavansa, että pääsisi jo pitelemään vasemmalla kädellään mandariineja. Heitto on viittaus Annan jakamaan valokuvaan muutamien viikkojen takaa.
Alkuviikosta Anna päivitti Instagram-tililleen kuvan myös kasvoistaan. Tv-tähti poseeraa valokuvassa suuret silmälasit kasvoillaan. Meikitön ilme ja lyhyet hiukset poikkeavat myös huomattavasti Annan aiemmin muistettavasta tyylistä.
Merkittävä painonpudotus
Värikkäitä meikkejä suosinut Anna on pudottanut vuosien saatossa myös merkittävästi painoaan. Hän kertoo harrastavansa kuntosalilla treenaamista ja on jättänyt myös alkoholin elämästään. Tämän lisäksi Anna suosii vegaanista ruokavaliota.
Anna pomppasi julkisuuteen ensimmäisen kerran vuonna 2021, kun hän osallistui poikaystävänsä Ville-Pekan kanssa Temppareiden 9. tuotantokaudelle. Tämän jälkeen Anna on nähty myös Ylen Sinkut paljaana -sarjassa.
Tällä hetkellä Annan ajatuksia pääsee kuulemaan hänen juontamassaan podcast-ohjelmassa, joka kantaa nimeä Annan Totuus.
