Huomasitko? Cheekin asussa erikoinen yksityiskohta!

Ex-räppäri edusti tällä viikolla oikeudessa.
Cheek eli Jare Tiihonen saapui Helsingin hovioikeuteen tiistaina 15.4.
Katso video: Tältä Cheek näyttää nykyään
Jare joutui oikeustalolle astuttuaan mediasirkuksen keskelle. Jare on räppäriuransa jälkeen pitänyt erittäin matalaa profiilia julksuudessa.
Jarea kuultiin hovioikeuden istunnossa asiantuntijana Jasper Pääkkösen ja The other danish guy -brändin välisessä riidassa. Jutussa puidaan sitä, onko Jasperin kuvaa ja ääntä käytetty luvatta kalsarifirman mainonnassa.
Ohhoh, mikä ökykello
Oikeustalolla kuvaajat ja toimittajat piirittivät ex-räppärin jo turvatarkastuksen kohdalla. Mustien aurinkolasien taakse piiloutunut Jare vastasi lyhyesti toimittajien kysymyksiin kävellessään kohti salia.
Jaren ranteessa tikitti harvinainen kello, jota ei voi ostaa uutena Suomesta.
Ruusunkultainen Audemars Piguet "AP" Royal Oak maksaa käytettynä noin 60 000 euroa. Ökybrändillä ei ole myymälää Suomessa.

Jaren ranteessa on myös aiemmin nähty AP:n täysikultainen Royal Oak. Kello vilahti ex-räppärin somekuvissa esimerkiksi vuonna 2022.
Jare oli silloin juhlistamassa uutta vuotta Vietnamissa.
Vallankumouksellinen malli
Ensimmäinen AP:n Royal Oak valmistettiin 1970-luvulla, kun elettiin kvartsikriisin aikoja. Kyseisen mallin on kehuttu jopa pelastaneen AP:n tulevaisuuden.
Niin sanottu kvartsivallankumous käynnistyi kvartsikellojen käyttöönoton myötä. Se mahdollisti halvempien kellojen valmistamisen, jonka seurauksena sveitsiläinen kelloteollisuus kohtasi vakavan kriisin.
Niinpä kellosuunnitelijalegenda Gerald Genta päätti luoda vallankumouksellisen mallin, jonka visuaalinen ilme sai inspiraatiota sen ajan sukelluskypäröistä.
Kellolla on myös muuta merenkulkuun liittyvää taustaa. Malli on nimetty Britannian kuninkaallisen laivaston Revenge-luokan taistelulaivan HMS Royal Oakin mukaan.
Vuonna 1972 julkaistu kello sai alkuun rankkaa kritiikkiä. Royal Oak maksoi siihen aikaan lähes kymmenen kertaa enemmän kuin Rolexin Submariner.
Kesti yli vuoden, että kelloa oltiin myyty yli 1 000 kappaletta. Ajan myötä kellofanit ja -asiantuntijat lämpenivät Royal Oakille, ja se on tänäkin päivänä yksi maailman halutuimmista kelloista.