Huh! Uskoisitko Tunna Milonoffia 50-vuotiaaksi?

Huh! Uskoisitko Tunna Milonoffia 50-vuotiaaksi?
Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin juontama matkailusarja Madventures palkittiin vuonna 2006 Viihteen Erikois-Venlalla.

Tunna hehkuttaa viisikymppisiään syvällisessä Instagram-julkaisussa.

Huippusuositusta matkailuohjelma Madventuresistakin tuttu Tunna Milonoff täytti maanantaina 26.2. pyöreät 50 vuotta. Niin ikään ohjaajana työskentelevä Tunna jakoi Instagramiin kuvan, jossa pohtii elämässään kokemiaan muutoksia syvällisesti.

Kolmiosaisessa kuvasarjassa näkyy otoksia Tunnan matkoilta, ja kolmannessa kuvassa poseeraa hänen kanssaan hänen vaimonsa Jenni Milonoff.

- Olen tänään 50 vuotias. Se tuntuu vähintäänkin psykedeeliseltä. Oon puolen vuosisadan ikäinen jäbä, Tunna aloittaa pitkän pohdintansa.

Kirjoituksessaan Tunna kertoo, että syntyi vain viisi vuotta sen jälkeen, kun televisiossa alettiin pyörittämään värillisiä lähetyksiä. Vielä 90-luvulla hän soitteli ensimmäiseltä pitkältä Intian-reissultaan vanhemmilleen vastaanottajan maksamia puheluita lankapuhelimeen, ja lähetteli käsin kirjoitettuja kirjeitä.

- Vaikka maailma on muuttunut 50 vuoden aikana silmittömän paljon, me ihmiset ollaan muututtu aika tosi vähän. Me halutaan edelleen elämältä samoja asioita: Rakkautta, turvaa, ymmärrystä, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunnetta ja mahdollisimman vähän kärsimystä, Tunna kirjoittaa.

Tunna kertoo ymmärtäneensä iän myötä, että kärsimys loppuu vasta sitten, kun elämän hyväksyy sellaisena kuin se on.

- Saattaa kuulostaa sietämättömältä huoneentauluajatukselta mutta niin se kuulkaas vaan on, hän toteaa.

50 ikävuotensa aikana Tunna kertoo joutuneensa usein huomaamaan, etteivät asiat menneetkään suunnitellulla tavalla, mutta yrittäneensä silti kontrolloida elämäänsä turhaan.

- Hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita passiivisuutta tai esimerkiksi epäoikeudenmukaisuuden hyväksymistä. Asioiden eteen voi ja pitääkin toimia mutta ero syntyy siitä kuinka paljon asian antaa vaikuttaa juuri tähän yksittäiseen hetkeen, Tunna muistuttaa.

- Ja kun siihen hetkeen välillä pääsee käsiksi, herää näkemään, että tää elämä on yksi käsittämätön ihme. Ja melkein yhtä käsittämätöntä on se, että yksi ainoa ajatus voi erottaa meidät sen ihmeen havaitsemisesta, hän jatkaa syvällisesti.

Riku Rantala antoi kasvonsa reppureissuilmiölle – tällaiset välit Madventures-legendalla on Tunna Milonoffin kanssa nykyään

Tunna ja Jenni ovat pitäneet yhtä jo yli kahden vuosikymmenen ajan.
Tunna ja Jenni ovat pitäneet yhtä jo yli kahden vuosikymmenen ajan.

Loppuun Tunna kirjoittaa itselleen tärkeän muistutuksen seuraavan 50 vuoden ajalle.

- Hyväksy. Luota. Päästä irti. Ole avoin. Äläkä missään olosuhteissa usko kaikkea mitä ajattelet. (Ps. Muista myös nauraa ja tanssia mahdollisimman paljon.) 

Aiheet iloon eivät suinkaan loppuneet Tunnan omaan syntymäpäivään. Tiistaina (27.2.) hän muistutti Instagram-tarinoissaan siitä, että Jennin syntymäpäivää vietetään heti hänen oman merkkipäivänsä perään. Tunna jakoi tarinoihin kauniin kuvan rakkaastaan, ja kirjoitti sen yhteyteen suloisen tekstin.

- Kiitos siitä rakas, että oon saanut juhlia niitä sun kanssa jo 23 vuotta. Rakastan sua! Tunna hehkuttaa herttaisesti.

Riku Rantala vihjailee salaperäisestä seuralaisesta