Huh! Sannin ökytyyli ei jää huomaamatta

Huh! Sannin ökytyyli ei jää huomaamatta

Artisti tepasteli keikkalavalle kalliissa kengissä.

Suomen tunnetuimpiin artisteihin lukeutuvalla Sanni Kurkisuolla oli jalassaan melko tyyriit tossut.

Katso Seiskan arkistosta: Näin Sannin hiustyyli on muuttunut

Keikkaa pukkaa

Sannin tämän kesän keikkarumba alkoi 7. kesäkuuta ja sai jatkoa viime viikonloppuna.

Hän esiintyi viikonlopun aikana ensin Helsinki City Festival -festareilla ja sitten Kurikassa järjestetyillä Haku Päällä -festivaaleilla.

Sanni kiitteli Instagramiin julkaisemiensa keikkakuvien yhteydessä keikoista ja ilmoitti samalla vetäytyvänsä latailemaan hetkeksi akkujaan.

Kallis esiintymisasu

Hän oli valinnut esiintymisasukseen reteän vihreän biker-tyylisen asun ja rokkasi lavalla blondit kutrit hulmuten.

Housujen lahkeiden alta pilkistivät New Rock -merkkiset paksupohjaiset kengät, jotka sopivat hyvin artistin asuun.

Kyseisen merkkiset popot ovat alkaneet trendata erityisesti viime aikoina, ja ne omaavat melko räväkän ulkomuodon.

Niitä saa myös tuunattua mieleisikseen esimerkiksi erilaisilla metalliosilla tilauksen yhteydessä.

Lisäosien myötä töppösten hinta saattaa kohota huomattavasti, ja mallista riippuen Sannin kengät saattoivat maksaa maltaita.

Hintahaarukka pyörii noin 100–1000 euron paikkeilla, ja kengät myös usein painavat melkoisesti.