Huh, mitä glamouria! Katso upeimmat asut Jussi-gaalan punaiselta matolta
Matti Matikainen
Suomen elokuva-alan kirkkaimmat tähdet kerääntyivät perjantai-iltana Jussi-gaalaan.
IidaElstelä
Tänään perjantaina (21.3.) suomalaisen elokuvan kirkkaimmat tähdet kerääntyivät juhlimaan vuoden tärkeintä iltaa, Jussi-gaalaa, jossa palkitaan kotimaisen elokuvan vuoden suurimmat onnistumiset.
Ennen gaalan alkua punaisella matolla parrasvalojen räiskeessä nähtiin uskomatonta pukulaistoa. Katso alta gaalan upeimmat asut!
Kansainvälistäkin mainetta niittänyt Alma Pöysti oli illan kuningatar veistoksellisessa, punaisessa iltapuvussaan.Matti Matikainen
Krista Kosonen oli sonnustautunut näyttävään, burgundinpunaiseen mekkoon, joka kimalteli salamavalojen välkkeessä.Matti Matikainen
Esimerkiksi Hevi reissu -elokuvista tuttu Johannes Holopianen näyttäytyi rokahtavan tyylikkäänä graafisessa paidassa ja nahkapöksyissä.Matti Matikainen
Aamu Milonoff luotti klassiseen tyyliin, jonka viimeisteli näyttävillä koruilla.Matti Matikainen
Virpi Suutari saapui hempeänä puolisonsa Martti Suosalon kainalossa. Virpi sulostutti keväisen vaaleassa leningissä.Matti Matikainen
Nipa Neumann poseerasi kameroille itselleen ominaisessa rokkityylissä.Matti Matikainen
Olga ja Tuukka Temonen saapuivat gaalaan mustissa. Olgan klassinen iltapuku henki eleganssia.Matti Matikainen
Kaija Koon tummanpuhuva tyyli sai särmää kullanhohtoisten yksityiskohtien avulla.Matti Matikainen
Saara Kotkaniemen mustan mekon näyttävä röyhelöyläosa käänsi katseita.Matti Matikainen
Linnea Leinon upea luomus oli täynnä yksityiskohtia.Matti Matikainen
Antti Luusuaniemi ja Anne Ramsay repäisivät saapumalla yhdessä gaalaan. Annella oli yllään kaunis pitsikoristeinen mekko, joka liehui hänen takanaan.Matti Matikainen
Kari Ketonen poseerasi punaisella matolla Luottomies-kollegansa, kimaltelevaan iltapukuun sonnustautuneen Maria Ylipään kanssa.Matti Matikainen
Laura Malmivaara säväytti vaaleanhohtoisessa mekossa.Matti Matikainen
Erja Lyytinen oli valinnut hartioilleen näyttäviä, punaisia höyheniä.Matti Matikainen
Ilona Chevakova hehkui kultaa klassisessa iltapuvussaan, jonka näyttävä halkio ylsi puoleen reiteen.Matti Matikainen
Aksa Korttilalla oli yllään kaunis mustavalkoinen asu.Matti Matikainen
Elina Knihtilän omintakeinen asu hohteli hopeaisena.Matti Matikainen
Onko Jussi-gaalassa hyvä fiilis? Ainakin Heikki Kinnusen peukusta päätellen vastaus on kyllä!Matti Matikainen