Huh! Eini, 64, shokeeraa keikka-asuillaan – kuvat

Huh! Eini, 64, shokeeraa keikka-asuillaan – kuvat

Laulajan ura on nousukiidossa.

Iskelmätähti Eini Pajumäki keikkailee edelleen aktiivisesti ja onkin viimeisen vuoden aikana säväyttänyt esiintymisasuillaan.

Viime vuoden (2024) maaliskuun lopulla laulajakaunotar esiintyi Torniolaisessa hotellissa. Kuvista päätellen tupa oli niin sanotusti täynnä ja meininki katossa. 

– Einin keikka ei jätä kylmäksi, alleviivasi joku kommenteissa sydänsilmäisen emojin siivittämänä.

Bileitä tahdittamassa ollut Eini ihastutti tuttuun tyyliin vaatetuksellaan. Tyköistuva nahkamekko ja solkien koristama korsetti sopivat täydellisesti yhteen. 

Hiukset hulmuten tähti lauloi tiensä kuulijoiden sydämiin.

Aviomieheltä täysi tuki

Laulajalegendalla on jo pitkään sujunut rakkauden aallokoissa aviomiehensä Lars Pajumäen kanssa. 

Tulevana kesänä (2025) 37-vuotishääpäiväänsä viettävä pari antoi muutama vuosi sitten Seura-lehdelle haastattelun. 

Muiden aiheiden lomassa pari iloitsi siitä, ettei heidän suhdettaan väritä mustasukkaisuus. 

Alussa Lars ihmetteli laulajan tapaa jaella haleja keikkojensa jälkeen, mutta kummastus laantui nopeasti hänen huomattuaan sen olevan vain osa artistiutta.

Nahkaa ja hapsuja

Einin keikka-asut ovat kerrassaan sykähdyttäviä. Välillä artisti viihdyttää yleisöä pitkävartiset nahkahanskat huiskuten, toisinaan upea paljettitakki päällään.

Hänen tavaramerkikseen voisi nimetä korkean tiukan ponnarin, joka vilisee useissa tähden julkaisuissa.

Monesti hänen yllään nähdään myös kauniisti istuvia paljettimekkoja ja tylliunelmia. Huoliteltuihin kokonaisuuksiin kuuluvat tietysti myös näyttävät korut.

Vuoden 2024 joulukuussa Eini piipahti Seinäjoella keikalla. Tuolloin hän asteli lavalle nahkavartisissa piikkikoroissa ja mustassa nahka-asussa. Pitkät nahkahapsut kruunasivat asun.

Einillä pitää jälleen tänä vuonna kiirettä ja hän seikkaileekin taas ympäri Suomea laulamassa. Keikkakalenteriin on merkattu myös ulkomaanreissuja risteilyjen muodossa. 

Aikoinaan parrasvaloihin Eini löysi singlellään Yes sir, alkaa polttaa, jonka johdosta harjoittelijan paikka hammashoitajana sai jäädä.