HS: Auri Kananen riisui itsensä alasti - näin siivoojan työ on vaikuttanut hänen vartaloonsa

HS: Auri Kananen riisui itsensä alasti - näin siivoojan työ on vaikuttanut hänen vartaloonsa
20221101, Helsinki. Nenäpäivän startti ja Vuoden positiivisin suomalainen -julkistus. Kuvassa Auri Kananen.

Auri pystyy kertomansa mukaan siivoamaan jopa 14 tuntia putkeen.

Siivouskuningattareksi tituleerattu Auri Kananen, 31, kertoo Helsingin Sanomien tuoreessa haastattelussa omasta kehonkuvastaan.

Auri on kertonut olevansa vauhdikas kaveri, joka ei jää mielellään paikoilleen istumaan. Samaa asiaa hän korostaa myös HS:n julkaisussa. Hän harrastaa liikuntaa salitreenien, lenkkeilyn ja jumppaamisen muodossa.

Omasta kehostaan Auri kertoo seuraavaa.

Ruumiini on vahva, ja se jaksaa paljon. Voin siivota 14 tuntia putkeen. Ruumiini on myös hyvin venyvä. Minulla on kai vähän yliliikkuvat nivelet.

Auri paljastaa, kuinka säännöllinen harjoitteleminen auttaisi häntä todennäköisesti taipumaan jopa spagaattiin.

Auri on kerännyt sosiaalisessa mediassa itselleen laajan yleisön, joka seuraa hänen valtavia siivousprojektejaan. Tällä hetkellä esimerkiksi Instagramissa Auria seuraa huimat 4,5 miljoonaa käyttäjää.

Jo vuosia siivoojan työtä tehneenä Auri tietää, että jatkuva kuuraaminen käy helposti kunnon päälle. Siivoojille tulee hänen mukaansa ongelmia usein esimerkiksi ranteiden kanssa.

Jos siivoaisin kahdeksan tuntia päivässä, ei varmaan tulisi ongelmia, mutta teen turhan pitkiä päiviä. Jos olen syönyt liian vähän ja siivoan pitkään, selkä väsyy, eivätkä kädet oikein toimi, Auri myöntää.

Hän kertoo, että työ on mitä ilmeisimmin vaikuttanut siihen, miltä hänen kehonsa näyttää nykyisin.

Hesarin artikkelia varten Auri onkin riisunut vaatteensa ja antanut kuvaajan napata hänestä valokuvan ilman rihman kiertämää. Vaaleaverikkö istuu otoksessa nojatuolin reunalla leveästi hymyillen. Hänen rintamasuuntansa on kohti viereisellä seinustalla olevaa ikkunaa.

Auri vakuuttaa, ettei häntä kiinnosta se, miltä hän näyttää esimerkiksi somessa julkaisemissaan valokuvissa. Aurin onneksi kukaan ei ole kommentoinut somekanavilla hänen ulkonäköään negatiiviseen sävyyn.