Historiallinen hetki! Anssi Kela esitteli tyttärensä

Historiallinen hetki! Anssi Kela esitteli tyttärensä

Anssi Kelan tytär valloitti lavan.

Suomimusiikin tummiinpukeutuva legenda Anssi Kela yllätti yleisönsä lauantaina (26.7.) Allas Seapoolin keikallaan.

Katso myös! Tässä on Seiskan kesäkissa 2025:

Yllätyksen todellinen osapuoli oli Anssin Rosa-tytär, joka asteli lavalle ensimmäistä kertaa koskaan.

Historiallinen hetki

Maaliskuussa 2025 Anssi Kelan tuotanto sai osakseen uutta ääntä, kun Neljäs huhtikuuta -niminen kappale putosi musiikkimaailmaan. Kappaleessa laulaa Anssin lisäksi hänen tyttärensä, Rosa.

Lauantaina (26.7.) Rosa nousi lavalle esittämään kappaletta yhdessä isänsä kanssa ensimmäistä kertaa.

Anssi latasi vedosta liikuttavan julkaisun Instagramiinsa. Videolla vaaleatukkainen tytär laulaa omia säkeitään isänsä vierellä.

Tämä hetki Altaan keikalta on jotain sellaista, jonka tulen aina muistamaan. Sain tyttäreni Rosan ensimmäistä kertaa kanssani lavalle laulamaan Neljäs huhtikuuta -kappaleen kertosäkeet, Anssi kirjoittaa julkaisussaan.

Ensimmäisen yhteisvedon lisäksi kyseessä oli Rosan ihka ensimmäinen esiintyminen suurella lavalla.

– Rosan ensimmäinen keikka. Ensimmäistä kertaa korvamonitorit päässään, ensimmäistä kertaa mikrofoni kädessään. Paljon ihmisiä katsomassa, Anssi-isä fiilisteli.

Rosan ääni ja lavakarisma sai yleisön villiintymään hänen jokaisen säkeensä jälkeen.

Ylpeä isä

Anssi kertoi julkaisussaan olevansa onnellinen vastaanotosta, jonka hänen tyttärensä yleisöltä sai.

– Yleisöstä lavan suuntaan tuleva rakkaus oli uskomatonta — kaikki ymmärsivät, miten isosta asiasta oli kyse. Jokaisen Rosan laulaman kertosäkeistön jälkeen kansa räjähti suosionosoituksiin. Olin niin onnellinen tyttöni puolesta: tämän parempaa vastaanottoa ette olisi voineet hänelle antaa, Anssi tunnusti.