Henny Harjusola karkasi Suomesta – ikävä vastoinkäyminen!
Sometähti on maassa nyt toista kertaa.
Somevaikuttaja ja kampaamoyrittäjä Henny Harjusola, 30, reissaa parhaillaan Aasiassa.
Henny paljasti taannoin someseuraajilleen, että hän on ostanut lentoliput Japaniin. Sunnuntaina (28.9.) somevaikuttaja julkaisi somekanavillaan tiedon, että matka koittaa maanantaina (29.9.).
Julkaistulla videolla Henny pakkailee tavaroita matkalaukkuunsa. Samalla hän kertoo pakkaavansa loput matkatavaroistaan lähtöpäivänä.
Laukku painoi liikaa
Maanantaina (29.9.) sometähti kohtasi kuitenkin ongelman, kun hän tajusi laukkunsa painavan liikaa rajoituksiin nähden. Asia kävi ilmi Hennyn pitämässä Tiktok-livessä. Henny joutui tyhjentämään laukkuaan, sillä laukkujen painorajoitus Finnairin lennoilla on 23 kiloa.
Henny kertoi Tiktok-livessä matkustavansa Economy-luokassa Business-luokan sijaan. Jos hän olisi matkustanut Business-luokassa, laukku olisi saanu painaa jopa 32 kiloa.
Kyseessä on jo Hennyn toinen reissu Japaniin. Edellinen matka tapahtui vuonna 2023, jolloin kampaaja oli reissussa somevaikuttaja Sergey Hilmanin kanssa. Tuolloin kaksikko matkusti Aasiaan nimenomaan Business-luokassa.
Japaniin matkustaminen ei ole erityisen halpaa leikkiä, sillä Finnairin meno-paluu-lipuista saa pulittaa jopa 2000 euroa. Halvimmillaan liput saa hankittua Tokioon noin 800 euron hintaan.
Kuluvan viikon aikana Henny on vieraillut Tokiossa muun muassa erilaisissa ravintoloissa ja kauppakeskuksissa. Tämän lisäksi hän on viihtynyt ystävänsä kanssa Tokion Disneylandissa.
Katso videolta, miten Seiska sijoitti Hennyn matkan niin sanotulla ökyasteikolla.