Helsingin ratsupoliisin tuorein kaviokonstaapeli muistuttaa Peppi Pitkätossun hevosta – ”Petteri on vallaton nuorimies”

Petterin komeassa olemuksessa huomiota herättää pilkut.
Helsingin Ruskeasuolla ratsupoliisien tallissa kolistelee täplikäs hevonen.
Petteri-niminen ruuna on ehtinyt jo hurmata kansalaisia olemuksellaan ja etenkin ulkonäöllään, joka muistuttaa erehdyttävästi satuhahmo Peppi Pitkätossun täplikästä Lilla Gubben -nimistä (Pikku Ukko) hevosta.
– Petteri on syntynyt Hollannissa, mutta se ostettiin Suomeen ensin yksityiskäyttöön. Lopulta Petteri tuli meille Joroisista, ratsupoliisi Jenni Ahomäki kertoo.

Jukka Aarninsalo on tehnyt pitkän uran ratsupoliisina: Pelkäsin aluksi hevosia
Pitkästyy helposti
Petteri on vasta kuusivuotias, joten sitä käytetään sen osaamistasoon sopivissa partiotehtävissä.
– Meillä hevosille tarjotaan sellaisia työtehtäviä, jotka ovat koulutustasoon sopivia. Niitä koulutetaan läpi niiden palvelusvuosien. Näillä näkymin Petteri partioi seuraavaksi Hevoset Bastionissa -tapahtumassa, Ahomäki kertoo.
Ratsupoliisin mukaan Petterillä on haasteita etenkin paikallaan seisomisessa.
– Jos mitään ei tapahdu, Petteri pitkästyy nopeasti. Se on vallaton nuorimies, mutta toisaalta hyvin järkevä. Vaikka Petteri voi painella nuoruuden innolla minne vain, mikään säikky se ei ole. Petteri on hyväntuulinen häärääjä, sellainen onnellinen hönö, ratsupoliisi analysoi työkaveriaan kaikella rakkaudella.

Vallaton nuori mies
Petterin komeassa olemuksessa huomiota herättää pilkut.
Tunnettu pilkullinen hevosrotu on knabstrupinhevonen, joten Petterin suonissa saattaa virrata kyseistä hevosrotua.
– Tarkkaa tietoa Petterin taustoista ei ole, sillä sen sukutaulu on tuntematon, Ahomäki kertoo.
Vaikka ruunan sukutausta on hämärän peitossa, se ei Petterin hyväntuulisuutta pilaa.
Kuvaustilanteessa Petteri tutkii uteliaana huulillaan työkaveriaan. Ruunan huuliin eksyy Ahomäen poninhäntä, aurinkolasit, kuulakärkikynä ja radiopuhelin.
– Petteri on hyvin sopeutunut hevoslaumaamme. Pidämme nämä juniorihevoset omassa aitauksessaan, jotta vanhemmilla seniorihevosilla olisi hieman rauhallisemmat olot. Ne eivät välttämättä jaksa näitä vallattomia nuoria miehiä.

Lomille juhannuksesta
Kuvaustilannetta varten Petteri on joutunut shampoopesuun.
– Petteri rakastaa kaikkia mutaisia ja likaisia paikkoja. Se sukeltelee usein tarhassaan mutakylpyihin ja etsii karsinastaan sen likaisimman kohdan. Valkoisessa karvassa lika näkyy todella hyvin, Ahomäki kertoo.
Muuten Petteri on kuin kuka tahansa kaviokonstaapeli, tosin pilkkujensa ansiosta hieman komeampi yksilö.
Lisäksi Petterillä on yksi salainen pilkku, jolla se viimeistään partiotehtävissä hurmaa kiperimmässäkin tilanteessa. Petterin takajalasta löytyy nimittäin täydellisen muotoinen sydänpilkku.
Petterillä on vielä muutama partiotehtävä ennen ansaittua kesälomaa.
– Petteri pääsee laitumelle juhannusviikolla. Silloin sillä on edessä neljän viikon loma, ratsupoliisi Ahomäki lupaa.

Tyypillinen työpäivä
Helsingin ratsupoliisi on perustettu vuonna 1882, ja se on vanhin toiminnassa oleva yksikkö.
Kaviokonstaapelien tyypilliseen työpäivään kuuluu usein partiointia kaupungilla tai järjestyksenvalvontaa isoissa yleisötapahtumissa.
Monenlainen edustaminen on osa ratsupoliisin arkea, ja tehtäviä voi olla myös muualla Suomessa, jonne hevoset tarvittaessa kuljetetaan. Ratsupoliisi on myös oiva työkalu joukkojenhallintatehtävissä.
Tärkeitä ominaisuuksia poliisihevoselle ovat rohkeus, rauhallisuus ja terveys. Poliisille ominaisesti ratsut eivät hetkahda isommastakaan metelistä tai väkijoukon vilinästä. Niillä on pistämätön huumorintaju ja pilkettä silmäkulmassa. Erityisen kekseliäitä hevoset ovat silloin, kun on tilaisuus päästä tallille syömään.
LÄHDE: Helsingin poliisilaitos