Helmi Loukasmäeltä poikkeuksellinen veto – missä Danny?

Helmi Loukasmäeltä poikkeuksellinen veto – missä Danny?

Helmi jakoi kesäkuulumisensa astetta verkkaisemmalla aikataululla.

Itsekin laulajan uraa luova Helmi Loukasmäki, 24, on tullut tutuksi musiikkineuvos Dannyn eli Ilkka Lipsasen, 83, seurassa. Helmin ja Dannyn yhteistyö pysyy sekä lavalla että kotioloissa, ja he kuvaavatkin suhdettaan läheiseksi ystävyydeksi.

Arkistovideo: Danny ja Helmi rentoutuivat

Vaikka "mysteeriblondinakin" julkisuuteen tullut Helmi yhdistetäänkin usein Dannyyn, on hän luonut myös ihan omaa julkisuuskuvaansa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Helmi on ahkera Instagramin käyttäjä, ja hänelle on kertynyt jo reippaasti yli kymmenen tuhatta seuraajaa.

Syksyn aikana Helmi on keskittynyt 24 tuntia näkyvillä pysyvien Instagram-tarinoihin jakamiseen. Julkaisuja sen sijaan on ilmaantunut hänen tililleen harvakseltaan, kunnes hän teki paluun niiden pariin keskiviikkona (1.10.).

Helmi kertoo kuvakarusellinsa sisältävän hetkiä kesältä, joten kovin tuoreita kuvia hän ei ole laittanut esille.

Yllättävä kaveri terassilla

Helmin kesä näyttää kuitenkin sujuneen kuvien perusteella hyvin idyllisissä tunnelmissa. Ensimmäisessä kuvissa hän on puutarhahommissa, ja toisessa näkyykin hänen puutarhurointinsa onnistumisia.

Kuviin on päätynyt esimerkiksi kurkkuja ja kesäkurpitsa. Lisäksi Helmi esittelee kauniita näkymiä maalaismaisemista sekä esimerkiksi rapujuhlien kattausta.

Kuvakarusellin viimeisenä on mökin terassilta napattu video, jolla esiintyy yllättävä hahmo.

Pihalle on saapunut kesän aikana kettu, jota ei Helmi tai hänen kuvaamisensa näyttänyt juurikaan jännittävän. Kettu tepastelee videolla, ja vilkaisee muutaman kerran uteliaana kameraan.

Videolta ei käy ilmi, onko se kuvattu mahdollisesti ikkunan läpi, vai onko kettu todella uskaltanut vain parin metrin päähän ihmisestä.

Julkaisut harvassa

Helmin kuvajulkaisuissa Instagramissa on kesän aikana näkynyt lehden valokuvaajan nappaamia kuvia, ja hän on pitänyt julkaisutahtinsa varsin maltillisena. Kaikkiaan Helmi on tehnyt kesän aikana vain kaksi julkaisua.

Aiemmin Helmi on keskittynyt hieman enemmän itse ottamiinsa kuviin, joissa näkyy hetkiä hänen arjestaan.

Dannya sen sijaan on kesän aikana näkynyt julkaisuissa vain hyvin harvakseltaan.

Edellisen kerran Helmi julkaisi yhteiskuvan Dannyn kanssa vappuna, jolloin silloinkin otokset oli otettu lehtijuttua varten.

Tätä ennenkin Danny oli mukana Helmin Instagram-julkaisussa, jonka hän teki pitkän Espanjan-matkan päätteeksi. Kyseessä oli huhtikuussa päätökseensä tullut kolmeviikkoinen työ- ja lomareissu, jonka aikana Helmi nähtiin Dannyn mukana esiintymislavoillakin.

Danny on kuitenkin ollut mukana Helmin tarinoissa. Esimerkiksi viikko sitten Dannyn syntymäpäivänä Helmi onnitteli musiikkineuvosta yhteiskuvan yhteydessä.

Dannyn ja Helmin Rauman-huvila on idyllisyydessään hurmaava.
Dannyn ja Helmin Rauman-huvila on idyllisyydessään hurmaava.