Helmi Loukasmäeltä paljonpuhuva ulostulo Erika Vikmanista

Dannyn avustajaneitona tunnettu Helmi seurasi Euroviisujen finaalia.
Vuoden 2025 Euroviisut kisattiin Sveitsin Baselissa eilen lauantaina 17. toukokuuta.
Arkistovideo: Danny ja Helmi uima-altaalla Espanjassa
Tämän vuoden voittajaksi valittiin Itävallan edustaja JJ kappaleellaan Wasted Love.
Suomen edustaja Erika Vikman esiintyi finaalissa numerolla 13.
ICH KOMME -kappaleellaan hurmannut Erika päätyi raati- ja yleisöäänien perusteella sijalle 11.
Kisakatsomot kautta Euroopan – ja etenkin Suomen – seurasivat tarkasti mother-lisänimen saanutta Erikaa.
Suomalaisjulkkikset ovat kannustaneet Erikaa sosiaalisessa mediassa.
Esimerkiksi ex-pääministeri Sanna Marin hehkutti Erikan esitystä. Sanna poseerasi eilen illalla julkaistussa somekuvassa lateksi-napapaitaan sonnustautuneena.
Myös Helmi Loukasmäki on ottanut kantaa Erikan esiintymiseen viisufinaalissa.
Iloinen yhteiskuva
Helmi julkaisi noin kello kymmenen aikaan illasta otoksen, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Helmi oli selkeästi sitä mieltä, että Erika ansaitsisi voittaa viisut.
Kuva on julkaistu Helmin Instagram-videotarinoissa.
Otoksessa valkoiseen maksimekkoon sonnustautunut Erika ja mustaan toppiin sekä nahkahameeseen pukeutunut Helmi poseeraavat kesätunnelmissa.
Helmi on merkinnyt Erikan Instagram-tilin kuvaan. Emojeiksi olivat valikoituneet liekkisydän sekä Suomen lippu. Instagram-videotarinan yhteydessä soi ICH KOMME -suosikkibiisi.
Pitkään jatkunut ystävyyssuhde
Helmi tunnetaan iskelmälegenda Dannyn avustajaneitona. Kaksikon viisi vuotta kestänyt kumppanuus on puhuttanut alusta alkaen.
Danny on aiemmin seurustellut Erikan kanssa. Pariskunta tapasi Tangomarkkinoilla 2015, kun Erika kruunattiin tangoprinsessaksi.
Dannyn ja Erikan suhde kesti noin viisi vuotta. He ilmoittivat erostaan vuonna 2020.

Helmi ja Erika ovat tulleet aina hyvin toimeen, vaikka Erika on Dannyn exä.
Vuonna 2022 Seiska paljasti, että Danny ja Erika olivat lähteneet lomailemaan ilman Helmiä. Ex-pari kävi rentoutumassa Rodoksella.
– Helmiä ei tarvittu Rodoksella. Hän oli ystävällinen ja jäi kotimaahan suorittamaan kannaltani tärkeitä asioita, Danny totesi silloin Seiskalle.
Helmi oli Dannya ja Erikaa vastassa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Seiskan paparazzi todisti aitiopaikalta, kuinka Erika ja Helmi suorastaan hyppäsivät toistensa kaulaan ja halasivat hartaasti.
Helmi ja Danny ovat lomailleet kahdestaan lukuisia kertoja esimerkiksi Thaimaassa.

Julkisuus yhdistää
Helmi on ottanut kantaa hänen ja Erikan ystävyyssuhteeseen esimerkiksi MTV Uutisten haastattelussa.
– Olemme puhuneet, että meitä on koitettu laittaa vihamiehiksi ja luotu draamaa, mutta olemme kuitenkin hyviä ystäviä. Me ymmärrämme toisiamme aika hyvin tietyissä asioissa.
Helmin mukaan Erika ja hän ovat keskustelleet paljon julkisuudesta.
– Erikakin oli aika nuori, kun joutui mediamyllytykseen samalla tavalla kuin minä. Me pystymme jakamaan niitä ajatuksia keskenämme, Helmi totesi MTV:lle vuonna 2022.
