Helena Koivulta ajankohtainen ulostulo

Helena Koivulta ajankohtainen ulostulo
20240927, Turku. Helena Koivu.

Helenan kirjoitus liittyy suomalaisille niin rakkaaseen etelänaapuri Viroon.

Viron tasavalta, eli ihan vain Viro, juhlisti maanantaina itsenäisyyspäiväänsä.

Arkistovideo: Helena Koivu antoi haastattelun Seiskalle viime syksynä Turussa Aurajoen äärellä.

Maa julistautui alun perin itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918 Neuvosto-Venäjästä.

Myöhemmin etelänaapuri julisti itsenäisyytensä palautetuksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys.

Suomen tunnetuimpia virolaistaustaisia ihmisiä lienevät tällä hetkellä fitnessvaikuttaja Erna Husko sekä kiekkomies Mikko Koivun ex-vaimo Helena Koivu.

Helena Koivu lienee tämän hetken yksi tunnetuimmista turkulaisista.
Helena Koivu lienee tämän hetken yksi tunnetuimmista turkulaisista.

Kaunis teksti

Helena päivittikin Viron itsenäisyyspäivän kunniaksi stooriinsa ajatuksia kotimaastaan englanniksi.

Olen ylpeä voidessani sanoa, että olen syntynyt Virossa, pienessä mutta vahvassa maassa, jolla on historiaa resilienssistä (kriisinkestävyydestä). Olemme kansa, joka kirjaimellisesti lauloi itsensä vapaaksi, ja meitä yhdistävät kulttuuri, päättäväisyys ja rakkaus kotimaahamme. Historiamme on todiste siitä, että pienimmätkin äänet voivat saada aikaan suuria muutoksia. Olen kiitollinen siitä, mistä olen kotoisin ja minne elämä on minut vienyt, Helena kirjoittaa vapaasti suomennettuna.

Helena Koivu on pohtinut lähtöä Suomen politiikkaan.
Helena Koivu on pohtinut lähtöä Suomen politiikkaan.

Laulava vallankumous

Ja toden totta, Viro lauloi itsensä jossain määrin itsenäiseksi.

Neuvostoliitto yritti 1980-luvun puolivälissä johtajansa Mihail Gorbatshovin myötä tehdä kommunistisessa liittovaltiossa uudistuksia, mikä sai joissain Neuvostoliittoon kuuluneissa maissa – kuten juuri Virossa – aikaan ajatuksen itsenäistymisestä ja irtautumisesta.

Kesällä 1987 Tallinnan raatihuoneentorilta alkoi useamman vuoden kestänyt ”Laulava vallankumous”, joka huipentui siihen, että 300 000 virolaista kokoontui Tallinnan laululavan patsaalle laulamaan kansallislauluja, jotka olivat tuolloin kiellettyjä.

Niistä tehtiin myös rock-sovituksia, ja myös Suomesta tuli rokkareita – muun muassa Leningrad Cowboysin muodossa – laulamaan: "Eesti vabaks!"

Helena Koivu on käynyt julkisuudessa melkoista taistelua ex-miehensä Mikon kanssa.
Helena Koivu on käynyt julkisuudessa melkoista taistelua ex-miehensä Mikon kanssa.

Ukrainan sota

Viron itsenäisyyspäivä, 24. helmikuuta, on myös symbolisesti tärkeä päivä nykyajassa, sillä Venäjän federaatio aloitti julman ja laittoman hyökkäyksensä Ukrainaan kyseisenä päivänä vuonna 2022.

Sotaa on käyty jo kolme vuotta, eikä toivottua loppua Ukrainan kannalta ole tällä hetkellä nähtävissä.

Helena Koivulla ei ole Suomen kansalaisuutta Viron lisäksi.

Tämä tuli ilmi viime vuoden lopulla, kun hän kertoi Instagramin livelähetyksessä pohtivansa lähtöä eduskuntavaaleihin.

Jotta Helena voisi hakea eduskuntaan, pitäisi hänen olla Suomen kansalainen.
Jotta Helena voisi hakea eduskuntaan, pitäisi hänen olla Suomen kansalainen.

Helena eduskuntaan?

Ehdokkuus vaatisi kuitenkin sen, että Helena hakisi ja saisi Suomen kansalaisuuden.

– Olen asiaa miettinyt tosi pitkän aikaa, ja minunhan pitää vain hakea Suomen passi, hän tuumi Instagramissa viime marraskuun lopulla.

Helena kertoi tuolloin, että häntä ajaa asiassa se, että Suomessa on paljon asioita, joihin pitäisi saada apua.

– Mielellään lähden mukaan ja teen kaikkeni, minkä pystyn, että ne asiat saisivat muuttua täällä, hän ruoti.