Heikki Paasosen Marita-vaimolta paljastus perheen raha-asioista

Nyt on selkeä jako ja keittiövuorot.
Heikki Paasonen ja Marita Paasonen saivat toisen vauvansa 4. lokakuuta. Esikoistytär syntyi kesällä 2021.
Somevaikuttaja Marita Paasonen on miehensä tapaan jakanut varsin avoimesti perheensä kuulumisia. Tällä kertaa Marita mietti ruokailuja perhetaloudessa.
– Eihh. Lisää amatöörimokia. Nukutustaistelun päälle oli tarkoitus syödä keitto. Onko nuudeleita mahdollista syödä räiskimättä vauvan kasvoille, Marita kirjoitti sometarinoissaan ruokapöydästä vauva rinnuksillaan.
Vuoroviikot keittiössä
Aihe jatkui myös eikoisen leikkiessä ruokakaupasta tilatuilla pahvisilla pakkauslaatikoilla.
– Joka kerta löytyy uusi leikki näillä laatikoilla. Ollaan nyt tilattu joka maanantai ruoat kotiin, vuoroviikoin on toisen vuoro suunnitella, maksaa ja tehdä ruoat, Marita kertoo rehellisesti perheen keittiövuoroista.
Hiljattain on julkisuudessakin ollut puhetta suomalaisten muuttuneista ravitsemussuosituksista, joihin kuuluu runsaasti kasviksia ja vähemmän prosessoitua sekä punaista lihaa. Heikin ja Maritan perheessä on myös pyritty noudattamaan terveellistä ruokavaliota.
– Me syödään muuten tosi kasvisperäisesti, mutta leivän päällä on tähän asti ollut usein leikkelettä. Nyt on tullut uudet ravintosuositukset (leikkeleitä ei suositella) ja yritän kehittää uusia päällisiä ja rutiineja. Kertokaa mulle hyviä leivänpäällisiä? Esim. joku avocadomössö tms., Marita kirjoittaa.
Aiemmin perheenäiti on kertonut, että taloudessa hoidetaan itsenäisesti myös omat lainakulut, eikä kumpikaan ole riippuvainen toisen tuloista ja yhteiset menot jaetaan lähes puoliksi.