Heikki Paasonen vuodattaa rakkauttaan Marita-vaimolle – hempeät kuvat

Heikki Paasonen vuodattaa rakkauttaan Marita-vaimolle – hempeät kuvat

Paasoset juhlivat jo toista hääpäiväänsä.

Juontaja Heikki Paasonen vei vaimonsa hääpäivän kunniaksi metsään.

Arkistovideolla Heikki Paasosen vinkit Amazing Race -kilpailuun:

Heikki ja Marita Paasonen avioituivat syyskuun 9. päivänä vuonna 2023. Maanantaina pariskunta juhli näin ollen toista hääpäiväänsä.

Tällä kertaa kaksikko lähti viettämään juhlapäivää luonnon helmaan. Päivä alkoi somepäivitysten perusteella tyylikkäällä ravintolalounaalla, jonka jälkeen matka jatkui Nuuksion kansallispuistoon. Siellä pariskunta majoittui Haltia Lake Lodgen telttaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan ollut mikä tahansa teltta, vaan niin sanottu glamping-teltta, joka muistuttaa enemmänkin pientä huvimajaa.

"Vois tottua"

Maritan jakamassa valokuvassa Heikki kaataa pariskunnan laseihin kuohuvaa. Suurella sängyllä lepää sisustuslehtiä ja kaksi rasiallista sushia.

– Viiden vuoden kovan koulutuksen jälkeen, hän toi minut metsään (sydän) Camping oli tällä kertaa glampingia, eli lämmin teltta, shamppista kuksista, sushia ja juustoja, Marita iloitsee.

Tällaiseen outdoor-elämään vois tottua.

Toisessa jakamassaan kuvassa Marita uppoutuu Heikki-rakkaansa tiukkaan syleilyyn. Myös Heikki on jakanut kyseisen kuvan omalle somekanavalleen. Samassa julkaisussa on myös yksi Heikin ja Maritan hääkuvista parin vuoden takaa.

– Kun löytää jotain arvokasta, siitä kannattaa pitää kiinni. Mut silleen hellästi, et toinen saa henkee. 2 vuotta naimisissa, enkä malta odottaa mitä keksitään seuraavaksi! Rakastan (sydän), Heikki hempeilee.

Marita on muistellut hääpäivää aiemmassa julkaisussaan. Valokuvissa tuore aviopari on syyshäidensä tuoksinnassa. Marita kertoo kuvatekstissä, että palaisi aina uudelleen juuri tuohon päivään.

– Koska mikä on parempaa kuin se, että naurattaa niin paljon, että nielurisat vilkkuu joka kuvassa? On onni olla Rouva Paasonen. (sydän).

Heikillä ja Maritalla on suhteestaan kaksi lasta. Esikoistytär syntyi vuonna 2021 ja poika vuonna 2024.