Harvinainen kuva! Tässä on Laura Lepistön Tommi-rakas

Ex-taitoluistelija jakoi kuvia treffi-illastaan.
Kilpauransa päättänyt taitoluistelija Laura Lepistö, 36, nauttii perhe-elämästään.
Suomen kaikkien aikojen menestynein yksinluistelija ja hänen puolisonsa, Tommi Huovinen, ovat olleet yhdessä jo lukioajoista lähtien ja avioituivat kesällä 2015.
Pariskunnan esikoispoika syntyi heinäkuussa 2021, ja hän sai pikkuveljen joulukuussa 2023.
Lapset isovanhemmilla
Tuoreessa Instagram-julkaisussaan Laura jakoi kuvia pariskunnan treffi-illasta ja harvinaisen kuvan puolisostaan.
– Mood kun ensimmäistä kertaa ikinä kummatkin lapset on yhtäaikaa isovanhemmilla yökylässä.
Kuvakollaasissa on kuvia hymyilevästä Laurasta ja Tuukasta ravintolan pöydässä sekä otos Tuukasta jäisen meren rannalla auringonpaisteessa.
– Vähän omaa sporttia, yks pilatestunti, pitkä illallinen rauhassa, 10 tunnin yöunet, ulkoilua, avantoa, opiskelua, siivousta… Paljon sitä ehtii vuorokaudessa näköjään ilman lapsiakin, Laura kirjoittaa ja lisää tekstiinsä nauravan emojin.
– Vaikka perhepuuhailut on niin meidän juttu, niin kyllä tällanenkin vuorokausi tekee välillä hyvää.
Avoimena lapsettomuudesta
Laura valaisee elämäntarinaansa alkuvuodesta 2024 julkaistussa, Marika Lehdon kirjoittamassa Laura Lepistö - Voittava mieli -kirjassa (Tammi).
Laura ja Tommi suunnittelivat perheen perustamista, ja Lauran mukaan hän lopetti e-pillerit vuonna 2019. Hänelle oli määrätty e-pillerit uransa huippuvuosina, ja hän oli käyttänyt niitä lähes kymmenen vuoden ajan.
Pillerien lopettamisen jälkeen kuukautiset eivät kuitenkaan alkaneet, mikä herätti Laurassa huolen.
– Hiljalleen aloin ymmärtää, etteivät ne olleet koskaan alkaneet uudestaan. Minun oma normaali hormonitoimintani oli ollut lamassa koko vuosikymmenen, Laura kertoo kirjassa.
Lopulta, puolitoista vuotta e-pillerien lopettamisen jälkeen, Lauran kuukautiset alkoivat. Siihen mennessä hän oli tietoisesti keskittynyt painonsa nostamiseen ja levännyt lähes vuoden ajan.