Harvinainen kuva! Tältä Ellen Jokikunnaksen vanhemmat näyttävät

Harvinainen kuva! Tältä Ellen Jokikunnaksen vanhemmat näyttävät

Ellen Jokikunnaksella on nyt takana viisi kuukautta vanhemmuutta.

Juontaja Ellen Jokikunnaksen kahdeksan vuoden odotus päättyi viitisen kuukautta sitten. Epäonnistuneiden hedelmöityshoitojen jälkeen aloitettu adoptioprosessi eteni vihdoin siihen asti, että kahdeksanvuotias Ralph-poika pääsi kotiin Röykkään Ellenin ja miehensä Jari Raskin luokse. Matka kysyi pariskunnalta pitkää pinnaa ja pettymysten sietokykyä. Myös koronapandemia hidasti matkaa perheeksi.

Suurin yllätys koko perheelle on ollut se, että mitään sopeutumisongelmia ei ole ollut  kellään perheessä. Ellen ja Jari saivat huomata, että kyseessä on hyppygeenit, eli adoptoitu poika muistuttaa jo nyt vanhempiaan monessa asiassa.

Ellenin vanhemmat Anne ja Juha ovat mukana ensimmäisen lapsenlapsensa elämässä.
Ellenin vanhemmat Anne ja Juha ovat mukana ensimmäisen lapsenlapsensa elämässä.

– Se on ihan uskomatonta. Hän esimerkiksi rakastaa nikkaroida ja tehdä asioita käsin, vaikka ei ollenkaan tiedä vielä, että se on minunkin lempihommaani. Katselin sitä touhua ikkunasta ja huokaisin, että minun poikani, Ellen iloitsi Linnanmäen Hevisaurus Jurahevimusikaali-esityksen ensi-illassa.

Kyseessä oli samalla ensimmäinen kerta, kun Ellen, vanhempansa ja Ralph lähtivät yhdessä teatteriin.

Aktiivinen poika touhuaa vanhempiensa kanssa kaiken aikaa ja samaistumispintaa löytyy musiikkimausta arjen askareisiin.
Aktiivinen poika touhuaa vanhempiensa kanssa kaiken aikaa ja samaistumispintaa löytyy musiikkimausta arjen askareisiin.

– Niitä ihania, sydäntä pakahduttavia hetkiä on joka päivä. Tavallinen arki on ihan parasta.

Koulu sujuu

Ralph puhuu jo myös suomea, mutta arki sujuu toistaiseksi kahdella kielellä suomeksi ja englanniksi. Aurinkoinen ja sosiaalinen poika pärjää myös koulussa.

– Hän on niin apukoulussa kuin tavallisessa koulussa ja kokeista on tullut hyviä tuloksia, Ellen kertoo.

Juuri nyt nuorta perhettä erityisesti kutkuttava asia on suuntaaminen kesäksi Etelä-Italian Pugliaan omalla asuntoautolla eli kikottimella. Perheen Italian-kotitalon valmistumista on seurattu Unelmia Italiassa -sarjassa jo useamman kauden ajan.

Ellenin ja Jarin seniorikoira Reino on saanut seurakseen uuden 'tanskannakin'. Ralph rakastaa molempia.
Ellenin ja Jarin seniorikoira Reino on saanut seurakseen uuden "tanskannakin". Ralph rakastaa molempia.

– Ralph odottaa sitä ihan hirveästi ja kyselee Italian perään. Teemme kikottimella ensin koematkan Suomessa ystäväperheen luokse Loviisaan.

Myös isän ja pojan kemiat menivät suorilta yksiin.
Myös isän ja pojan kemiat menivät suorilta yksiin.

Isovanhempien ilo

Ensimmäinen lapsenlapsi on myös valtava ilonaihe Ellenin vanhemmille Annelle ja Juhalle. Isovanhemmat ovat päässeet jo Röykkään yökylään ja nuori herra osaa jekuttaa sujuvasti isovanhempiaan vaikkapa siitä, kuinka sallittua on juoda limua pullonsuusta.

– Olemme katselleet yhdessä musikaaleja sekä romanttisia komedioita. Olen lukenut myös satuja. Ensin suomeksi ja sitten englanniksi ja joskus joku sana meinaa unohtua. On se maailman suloisinta kun näkee hänet nukkumassa käsi kädessä vaarinsa kanssa, Anne kertoo perheen onnellisesta, uudesta vaiheesta.

Yökylässä isovanhemmat myös nukkuvat Rlphin kanssa ja arjessa hän nukkuu vanhempiensa välisää. Läheisyyttä hän pääsee nyt kokemaan ensikertaa elämässään.
Yökylässä isovanhemmat myös nukkuvat Rlphin kanssa ja arjessa hän nukkuu vanhempiensa välisää. Läheisyyttä hän pääsee nyt kokemaan ensikertaa elämässään.