Hannu Pikkarainen ei hyväksynyt sometilinsä poistamista - päätyi erikoiseen ratkaisuun

Useiden suomalaisjulkkisten sometilit poistuivat yllättäen keväällä.
Ex-kiekkoilija Hannu Pikkarainen, 40, on palannut Instagramiin.
Hannu poistui yllättäen toukokuussa somepalvelusta monien muiden suomalaisjulkkisten tapaan. Instagram-tilit poistuivat myös esimerkiksi juontaja Roope Salmiselta ja jääkiekkoilija Severi Lahtiselta. Kaikkia kolmea herraa yhdistää se, että heidät on tuomittu seksuaalirikoksista.
Instagramin ohje- ja tukikeskusosiossa kerrotaan, etteivät seksuaalirikoksista tuomitut henkilöt ole tervetulleita kyseiselle somealustalle.
Raiskauksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittu Hannu ei ole selvästi ollut tyytyväinen Instagramin mahdolliseen päätökseen miehen Instagram-tilin poistamisesta, sillä Hannu on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa paluun somepalveluun.
Hannu on luonut itselleen kuun alussa uuden Instagram-tilin, jota seuraa tällä hetkellä muutamia kymmeniä käyttäjiä. Hannun edellinen sometili oli ehtinyt keräämään useita tuhansia seuraajia.
Hannu on jakanut uudelle Instagram-tililleen kuvia ja videoita muun muassa erilaisista urheiluharrastuksistaan. Kuvissa Hannu vaeltaa lumisissa tunturimaisemissa ja ulkoiluttaa hoitokoiraansa.
Hän on jakanut somemateriaalia takautuvasti siltä ajalta, kun hänellä ei ollut Instagram-tiliä enää hallussaan.
- Tää video on tehty 7.5.2024. Sen ehti moni varmasti näkemään jo vanhalla tilillä. Nyt uuden tilin myötä voisin vähän jaella lineaarisesti kuvia ja videoita tän 1,5 kuukauden ajalta, vaikka muutamia kuvia oonkin jo laittanut, Hannu kirjoittaa viime viikolla julkaistun videon yhteydessä.
Jo oikeudessa istuessaan Hannu vannoi tuomarille syyttömyyttään raiskaukseen. Hovioikeuden annettua lopullisen tuomionsa Hannu jatkoi syyttömyyteensä vetoamista somessa. Hovioikeuden ratkaisu ei ole lainvoimainen.
Sosiaaliseen mediaan palaaminen onkin melko selvä merkki siitä, ettei Hannu ole ollut Metan ratkaisuun tyytyväinen, mikäli sometilin poistaminen on siis seurausta miehen seksuaalirikostuomiosta.
Pakottamisesta seksuaaliseen tekoon tuomittu Roope Salminen ei ole ladannut sosiaaliseen mediaan uutta käyttäjää. Kesäkuussa raiskauksesta tuomittu Severi Lahtinen ei ole myöskään tehnyt paluuta someen.