Hannes Tuovinen, 99, taisteli etulinjassa Suomen puolesta: Pelko ja viha auttoivat jaksamaan

Hannes palveli rintamalla syksystä 1942 vuoden 1944 marraskuuhun Rukajärven alueella.
Sotavuosina 1939–1945 Suomen itsenäisyyttä puolustavien rivistö harvenee kiihtyvällä tahdilla. Veteraaneja on enää joukossamme 2 500, heistä sotainvalideja lähes 500. Veteraaniemme keski-ikä on jo yli 98 vuotta. Veteraanien puolisoita, leskiä sekä sotaleskiä on noin 7 500.
Nummelassa asustava Hannes Tuovinen oli vasta 18-vuotias, kun kutsu kävi tositoimiin.
– Alokkaana ehdin olla vain kolmisen viikkoa, kun lähdettiin etulinjaan. Siellä sitten opeteltiin sotataitoja, Rukajärvellä konekiväärikomppaniassa palvellut Hannes kertoo.
Hän ei mielellään muistele sotavuosien kauheuksia ja melskettä.
– Silloin kun niistä kysytään, tapahtumat palaavat kristallinkirkkaana mieleen.
Veijarimaisen hymyn ja 99-vuotiaaksi yllättävän pirteän olemuksen omaava sotaveteraani muistelee, että pahinta sodassa oli joutua ampumaan.
– Kyllä se vihollinenkin oli ihminen. Piti vain ajatella, että nyt ammutaan isänmaan puolesta. Siniristilippu on elämäni rakkaimpia asioita, kyllä sen edestä kannatti taistella.

Sotasankari Hannes Tuovinen rintamamiesten kohtelusta: Turpiin tuli, jos kertoi olevansa veteraani
Sodan julma laki
Varpaisjärvellä syntynyt Hannes palveli rintamalla syksystä 1942 vuoden 1944 marraskuuhun Rukajärven alueella. Puolustusalue oli 200 kilometriä pitkä. Rukajärvellä käytiin jatkosodan aikana merkittäviä taisteluita, erityisesti vuonna 1941, sekä vuosien 1943 ja 1944 aikana.
– Se oli helvetti. Tykistö ja kranaatinheittimet jyskyttivät tauotta, ilmasta satoi pommeja. Ammuin konekiväärillä minkä kerkesin, ja kuulo vaurioitui iäksi. Kohdalle ei noutaja onneksi minulle osunut. Viereltä kuului kuolonhuutoja, kun veljiä meni.
Hannes pitää pienen tauon ja lisää, että silloin konekivääriin piti vain tarrata kovemmin kiinni.
– Se on sodan julma laki, että tapa tai tule tapetuksi. Muistellessani silloista nuoren miehen mielentilaa, niin siinä oli pelkoa ja vihaa. Ne yhdessä auttoivat jaksamaan, kun vainolainen yritti vallata kotimaamme.

Sitkeys syntyi maatilalla
Sitkeytensä Hannes sanoo saaneensa kotoaan maatilan töistä Varpaisjärveltä.
– Ei siinä kyselty, jaksaako vai ei. Lapset olivat aina vanhempien apuna maatöissä. Meillä oli karjaa ja viljelyksiä.
Sodan jälkeen Hannes palasi kotikonnuilleen Varpaisjärvelle jatkamaan perheensä maatilaa.
– Kun ajatellaan omaa sukupolveani, niin tehtiin kaksi historiallista työtä: ensin taisteltiin isänmaan puolesta, sitten alkoi Suomen jälleenrakennus. Kaikki osallistuivat. Kun oli niukkaa ja vaikeat ajat, se yhdisti kansan.
Hannes toimi myöhemmin myös metsätöissä työnjohtajana. Yhteiselo edesmenneen vaimonsa Viena Mielikki Vuoriston kanssa kesti runsaat 60 vuotta. Pariskunnalle syntyi poika Erkki, joka asuu kivenheiton päässä veteraani-isästään.