Hanna Tikander jätti alkoholin – yllättävä seuraus

Hanna jättin alkoholin kuusi vuotta sitten.
Somevaikuttaja Hanna Tikander, 31, on tunnettu alkoholittoman elämän sanansaattaja.
Katso myös! Hanna Tikander: oon aikamoinen bitch!
Aiemmin alkoholilla reippaasti lätrännyt Hanna päätti vaihtaa juomansa alkoholittomaan noin kuusi vuotta sitten. Päätöksen vaikutukset elämään ovat olleet Hannalle huomattavat.
Juhlintatavat uusiksi!
Hanna listasi tiistaina (5.8.) julkaisemassaan Instagram-julkaisussa alkoholittoman elämän puolia, joita alkoholia nauttivat eivät välttämättä huomaa.
Hanna kertoo alkoholittomuuden lisänneen itsetutkiskelun määrää hänen elämässään. Hän kokee olevansa enemmän läsnä ja osaavansa asettaa omat rajansa tiukemmin.
Holiton elämä on pakottanut Hannaa katsomaan myös ihmissuhteita uusiksi: on tullut tarve luopua ja rakentaa uusia tilalle. Toisinaan juomattomuus on luonut hänelle ulkopuolisuuden tunteita.
– On ollut sellasia ajanjaksoja kun oon miettinyt, että tää on ihan kaikkee muuta kun helppoa, mut samalla niin paljon todempaa kun mikään muu, hän kirjoitti julkaisussaan.
Alkoholiton elämä on opettanut Hannaa käsittelemään kaikki tunteensa läpi niiden pakenemisen sijaan.

Taustalla ongelma-ajattelua
Hanna kertoi MTV:lle vuonna 2023 antamassaan haasttelussa lopettamispäätöksen taustalla olleen alkoholin ongelmakäyttöä.
– Aloitin juomisen ollessani 13-vuotias ja join alkoholia aikalailla kaikkiin tunnetiloihin. Oli se sitten surua, iloa, ahdistusta, jonkinlaista onnen tunnetta, niin ensimmäisenä minulla oli aina mielessä alkoholi, hän kertoi.
Hanna kertoi eläneensä pitkälti viikonloppuja varten, ja hänen arkensa kuluneen lähinnä juhlimisesta palautumiseen.
Lopulta alkoholinkäyttö alkoi määritellä Hannan elämää liikaa. 25-vuotiaana hän teki lopullisen päätöksen laittaa korkin kiinni, ja kohdata vaikeat tunteensa ja maailman täysin selvinpäin.
– Ainakin mulle vaikeinta ja kauneinta, mitä oon koskaan tehnyt, Hanna lausui Instagramissaan.