Hanna Sumarilta botox-paljastus

Hanna on miettinyt botuliinihoitoja.
Suomen kaunein koti -ohjelmastakin tuttu juontaja Hanna Sumari, 66, paljastaa tuoreessa Instagram-päivityksessään haaveilevansa kasvojenkohotuksesta sekä muista kehon korjaustoimentpiteistä.
Hanna avautuu, kuinka ikääntymisen tuomat muutokset, kuten roikkuvammat silmäluomet ja syventyneet juonteet ovat saaneet hänet pohtimaan niiden poistamista. Hän kuitenkin selventää, ettei haluaisi toimenpiteisiin ympäröivän maailman ihanteiden, vaan itsensä vuoksi.
– Kun katson alas valuvia kasvojani, ne eivät ole se ihminen, joka olen pääni sisällä.
Pelot eivät anna periksi
Hanna kertoo, kuinka botoxin ottamisen ja plastiikkakirurgiselle leikkauspöydälle menemisen esteenä on pelko.
– Jos en pelkäisi leikkauksia, olisin jo kohotusta tekemässä, Hanna toteaa.
Hanna on miettinyt ryppyjen siloittamista jo nelikymppisenä. Vuonna 2016 julkaisemassaan blogipostauksessaan hän kertoi, että oli jo 2000-luvun alussa varannut pistoshoitoajan, mutta perääntyi viime hetkellä.
– Itsekin olen miettinyt, että jospa kuitenkin Botoxia otsaan. Kymmenen vuotta sitten tilasin jo ajan tunnetulle plastiikkakirurgille, mutta paria tuntia myöhemmin peruin sen.
Hanna kertoi, kuinka botoxin luonnollista lopputulosta lupaavat ennen ja jälkeen -videot olivat saaneet hänet kauhistumaan.
– Minuta se ei näyttänyt luonnolliselta. Otsa ei rypistynyt, kun sitä rypistettiin.