Hanna Sumari kertoo toipumisestaan: "Itken joka päivä"

Hanna kertoo kokevansa avuttomuutta leikkauksensa jälkeen.
Tv-toimittaja Hanna Sumari joutui marraskuun lopussa leikkaukseen.
Hanna Sumarin kummatkin jalat leikattiin
Hannan kummatkin takareidet operoitiin niin sanotussa hamstring-leikkauksessa. Hanna kertoo istumisen sattuneen jo noin vuoden ajan, ja lopulta leikkaus oli ainoa hoitomuoto joka voisi poistaa kivun.
Hanna kertoi leikkauksen jälkeen olevansa huolissaan siitä, kuinka pärjäisi leikkauksesta toipuessaan. Nyt Hanna julkaisi Instagram-tilillään avautumisen siitä, kuinka on itkenyt avuttomuuttaan lähes joka päivä.
– Mä olen saanut massiivisen määrän viestejä, joissa kiitellään sitä että olen niin iloinen ja positiivinen täällä. Kiitos niistä, mutta ei se ihan koko totuus ole. Itken joka päivä vähän. Ehkä kolme minuuttia. Joskus pari kertaa päivässä. Itken kun joudun pyytämään apua ihan koko ajan ja turhaudun avuttomuuteeni, Hanna myöntää.
– Välillä jostain syystä sängystä on vaikeampaa päästä oikeaoppisesti ylös kuin joskus. En tiedä mikä siinä on. Silloinkin voin alkaa itkemään, kun se on niin typerää ettei se onnistu hyvin. Joskus kun käyn nukkumaan alkaa myös itkettää jostain syystä, mitä en tiedä. On vaan sellainen ontto olo, Hanna kirjoittaa.
Hanna kertoo kuitenkin itkun loppuvan hänen muistaessaan, ettei nykyinen tila ole lopullinen tilanne. Hanna myös muistaa ihmisiä, joille avuttomuus on jokapäiväistä arkea.
– Joka kerran itku loppuu samaan ajatukseen: mä paranen koko ajan!!! Ja mielessä ovat kaikki ne ihmiset, jotka eivät parane. Joille tällainen on jokapäiväistä arkea. Niin se on. Noi leikkaushaavat tai leikkausalueet on myös kipeät, mutta se ei haittaa. Kai ne joskus tulee kivuttomiksi. Mun mielestä on myös hyvä ymmärtää miltä autettavasta tuntuu. Elämänkokemustahan tämä on, Hanna päättää tekstinsä.
Hanna Sumari kertoo saaneensa miltei potkut päiväkerhosta – rovio oli liikaa