Hanna Kinnuselta tiukka ulostulo Erika Vikmanista

Mitä pidit Erika Vikmanin esityksestä UMK:ssa?
Erika Vikman tuli, näki ja voitti Uuden Musiikin Kilpailun viime lauantaina Tampereen Nokia Arenalla.
Näin ollen Erika lähtee toukokuussa Sveitsin Baseliin edustamaan Suomea Euroviisuihin kappaleellaan Ich Komme.
Erikan esitys huokui naisenergiaa – mahdollisesti myös seksiä – ja tämä näyttää olleen joillekin liikaa, sillä Erika on saanut paljon vihaviestejä sosiaalisen median eri alustoilla, kuten esimerkiksi Jodelissa.
Iltalehti haastatteli asiasta erikoispsykologi ja psykoterapeutti Katarina Meskasta.
– Minusta on mielenkiintoista, että kritiikki ulkonäöstä kohdistuu aina naisiin. Ajattelen itse, että Erikalla on mahtavan rohkea, naiseuteen liittyviä tabuja rikkova tyyli. Se on omiaan herättämään ärtymystä, Katarina lausuu Iltalehdelle.

Nyt puhuu Hanna
Nyt soppaan on laittanut lusikkansa myös muun muassa Salatuista elämistä sekä Aito Iskelmä -radiokanavalta tuttu Hanna Kinnunen.
Hanna on jakanut Instagramin stooreissaan useita ajatuksia, joiden pääväittämä on pitkälti se, että ”maailma ei ole vieläkään valmis vapautuneelle naiselle”.
– Nainen ei saisi olla avoimesti sinut seksuaalisuuden teemojen kanssa, tai hän on automaattisesti halpa ja kuvottava, Hanna ruotii.
Osansa tästä saavat luonnollisesti myös miehet, joilla hän näkee olevan eri pelisäännöt.
– Miehet voivat kuitenkin mennä pelkissä munasuojissa tai yläkroppa paljaana hassuttelemaan Euroviisuihin, eikä heitä herjata, saati polteta roviolla. Miten ”ihanan” taantunutta ja keskiaikaista menoa…, Hanna puhisee.

"Oi Suomen karu kansa!"
Hanna pohtii, että Ruotsin popkulttuuri saattaa olla juuri tästä syystä ”valovuosia edellä”.
– Siellä viihde on otettu vakavasti jo hovinarrien ajoista lähtien. Täällä sitä ei uskalleta tehdä vieläkään…
– Ei muuta kuin metsiä kaskeamaan ja pettua syömään, oi Suomen karu kansa!
Hanna kertoo tilanneensa Erikan saamien ilkeämielisten kommenttien vuoksi ensimmäisen fanipaitansa – periaatteesta ja tueksi Erikan viisumatkalle.
– Ja myös kannanottona kaikkeen taantuneeseen paskan jauhamiseen ja vanhanaikaiseen puheeseen naisen ”sopivasta” käyttäytymisestä vapaassa maailmassa vuonna 2025.

"Sisäistettyä naisvihaa"
Lisäksi Hanna on jakanut myös Plan Suomen IG-julkaisun liittyen ”sisäistettyyn naisvihaan”.
– Äärimmäisen hyvä pointti liittyen toisen ulkonäön luvattomaan kommentointiin: se on vääristynyttä vallankäyttöä, Hanna kirjoittaa toisessa stoorissaan.
– On harhaista kuvitella, että kenellä tahansa on lupa sanoa mitä tahansa toisen ulkonäöstä – varsinkaan mitään negatiivista tai arvostelevaa, Hanna päättää.