Finnhits-tähtiä työllistänyt Danny: Nukkuva Tauno Palo tuurasi oharit tehnyttä Spede Pasasta – ”Eikä kukaan pyytänyt lippurahoja takaisin!”

Ilkka Lipsasta, 77, ei suotta kutsuta kotimaisen viihdemusiikin pioneeriksi. Iso D oli ehtinyt kiertää Danny-show’nsa kanssa jo lähes vuosikymmenen, ennen kuin ensimmäinen Finnhits-levy putkahti kauppojen hyllylle 1974.
Kari Tapio oli Katri Helenan, Babitzien veljesten ja Vicky Rostin ohella yksi monista tähdistä, joka sai Dannyn tallista lähtölaukauksen uralleen. Myös monet kokeneemmat legendat kuten Tapio Rautavaara, Ansa Ikonen ja Tauno Palo olivat D-tuotannon leivissä.
Hurjat keikkavuodet olivat koitua Dannyn kohtaloksi: Meinasin kuolla kaapeliin!
– Siihen aikaan artistien keskuudessa liikkui sellainen lentävä lause, että ”Me ollaan kaikki sillä Lipsasella töissä!” Ja niinhän se oli, sillä minulle työskenteli kovia nimiä Olavi Virrasta Lasse Mårtenssoniin, Danny kehaisee.

– D-tuotannon kulta-aikoina palkkalistoillani oli 380 henkeä. Näin jälkeenpäin sitä voi pitää saavutuksena, sillä olin itse silloin 28-vuotias. Yleisöni halusi aina uusia kasvoja, ja niitä heille myös hommasin.
Laulajalegenda Danny muistelee hurjia keikkakiertueitaan: Elvis hyökkäsi saksofonistimme kimppuun!
Danny-show’sta riittäisi tarinoita vaikka omaksi erikoislehdeksi, mutta erityisesti yhden ikimuistoisen tapauksen Iso D haluaa jakaa lukijoidemme iloksi.

– Speden piti kerran lähteä juhannuskiertueelle, mutta hän ilmoittikin, ettei lähdekään. Saimme tuuraajaksi jo eläkkeellä olleen Tauno Palon, joka lupasi miettiä asiaa konjakkipulloa vastaan. Onneksi hän päätti suostua.
– Kiertueella hän lauleskeli Rosvo-Roopesta tuttua laulua ”Jos täytätte mun lasini…” ja lasithan täyttyivät. Lopulta Paimion-keikalla jouduttiin kuuluttamaan, että ”Arvoisa yleisö, Tauno Suuri on saapunut alueelle, mutta hän nukkuu tuolla autossaan!” Niinpä 1 000 kansalaista käveli parkkipaikalle katsomaan nukkuvaa Taunoa, eikä kukaan edes pyytänyt lippurahojaan takaisin! Hän oli todellinen tähti, Danny naurahtaa.