Exä mokasi kesken keikan! Saara Aalto paljastaa: Yllättävä tilanne ilman vaatteita

Exä mokasi kesken keikan! Saara Aalto paljastaa: Yllättävä tilanne ilman vaatteita

Saara Aallon exä Teemu Roivainen aiheutti kiperän tilanteen.

Laulaja Saara Aalto kiertää parhaillaan Suomea Rakkaustarina-nimeä kantavan kiertueen tiimoilta exänsä Teemu Roivaisen kanssa.

Katso video: Saaran serkku Sari Aalto kertoo vatsastapuhumisesta

Saara ja Teemu seurustelivat yhdeksän vuotta. He erosivat vuonna 2013, mutta ovat yhä hyviä ystäviä ja työkavereita, ja parhaillaan käynnissä olevalla kiertueella he esimerkiksi muistelevat vanhoja hyviä aikoja.

Saara kertoi Instagram-tarinoissaan maanantaina (29.9.), että edelliselle keikalle oli kaavailtu muutosta. Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan kuten Strömsössä.

– Vaihdoimme keikkasetissä biisijärjestystä ja Teemun piti nyt uutena juttuna tehdä sellainen spiikki siitä, miten olimme niin rakastuneita nuorena ja tehtiin paljon keikkoja joka paikassa. Sitten hänen piti alkaa laulaa O sole mioa, vähän niin kuin kertoakseen rakkaudestamme. Sen aikana minä olen bäkkärillä vaihtamassa vaatteita, Saara alustaa tarinaa.

Teemu kuitenkin unohti, että O sole mion oli tarkoitus tulla silloin. Hän alkoi spiikkaamaan Saaraa lavalle. Saara kuuli korvanappeihinsa, kuinka aiemmin sovittu takkausspiikki muuttui spiikiksi, jossa Teemu kertoo Saaran osallistuneen Talent Suomeen.

– Kuuntelen siellä ensinnäkin tissit paljaana, koska vaihdan vaatteita! Teemu spiikkaa minun biisiäni! Apua, apua, apua, pitääkö minun ehtiä lavalle? Saara kertoo hetkessä kokemiaan tuntemuksia.

Lavalle ilman vaatteita?

Lopulta tilanne ei ollut Saaran mielestä hirvittävän ahdistava, vaan enemmän häntä huvitti.

– En ollut siellä paniikissa vaan kikatin, koska ajattelin, että Teemu kohta tajuaa, että tekee väärää spiikkiä. Nauran siellä, että mitenköhän se aikoo seivata itsensä, hän kertaa.

Teemu ei kuitenkaan huomannut mokaansa. Silloin paniikki alkoi iskeä.

– Mietin, että pitääkö minun nyt juosta lavalle? Mitä teen, kun minulla ei ole vaatteita päällä? Saara nauraa.

Bändi kuitenkin onneksi muisti, että vuorossa oli O sole mio, ja alkoi soittaa oikeaa kappaletta.

– Teemu on ollut siellä lavalla, että "niin, siis nyt tuleekin tämä biisi!" Se oli siis niin hauskaa!