Ex-missi Vivian Virkki: Murtunut avautuminen
Vivian Virkki sanoo sydämensä olevan tuhannen palasina.
Ex-missi Vivian Virkin julkaisema suruviesti Instagramissa kertoo hänen olevan yllätyksenä tulleesta menetyksestään pirstaleina.
Arkistovideolla Viviania haastatellaan vuonna 2020
Vivianin kollikissa Armin on kuollut. Vivian on kuitenkin valmis kertomaan asiasta vasta torstaina (11.6.), vaikka rakas kisu on kuollut jo lauantaina.
– Meidän maailman reippain, iloisin ja rakkain poika, elämän valo Armin, menehtyi täysin yllättäen sairauskohtaukseen lauantai-iltana.
– Elvytyksestä huolimatta kissa lähti sateenkaarisillalle aivan liian varhain, kuitenkin Arminille maailman turvallisimmassa paikassa, parhaan kaverinsa ja sielun ihmisensä, mun miehen sylissä, Vivian kirjoittaa.
Lemmikin omistajia tuskin mikään muu helpottaa, kuin vahva tunne, että menetetyn eläinkumppanin viimeiset hetket ovat olleet lauman turvallisissa käsissä.
"Toivomme rauhaa ja ymmärrystä"
Instagramissa Vivian ilmaisee suruaan sivullisenkin sydäntä rutistavalla tavalla.
– Kun menin nukkumaan, usein mietin että vaikka kaikki muu maailma tuntuukin raskaalta, oon kiitollinen mun miehestä ja meidän Arminista siinä yhdessä loikoillessa. Mun rutiinit suurimmaksi osaksi koostu Arminin kanssa touhuamisesta. Me tehtiin kaikki yhdessä.
Armin oli kaunis ja vitivalkoinen kissa. Tassuttelijasta on Vivianin kuvakarusellissa peräti 19 kuvaa ja videota. Kaikissa kissa on mukana arjen puuhissa tai kurkkimassa kuvaajaansa nurkan takaa uteliaana.
Sydämen särkevällä tavalla kuvakarusellin 19. kuvassa ei kissaa näy. Tyhjällä pöydällä on toistakymmentä valkoista ruusua.
– Toivomme rauhaa ja ymmärrystä surun käsittelyyn, ja palaan viesteihin ja kutsuihin, kun suru alkaa hellittää, Vivian kirjoittaa.