Eva Wahlströmiltä avoin tilitys

Eva Wahlströmiltä avoin tilitys

– Mä pesen sen kalsarit. Se taputtaa mua pyllylle, Eva avautuu suoraan.

Eva Wahlström luuli olevansa immuuni ruuhkavuosille – mutta ei ollutkaan. Eikä edes puoliso Niku ollut. Tänään Eva avautuu Insta-tilillään, miten asia meni näin.

Arkistovideo: Eva kertaa urallaan saamiaan vääriä tuomioita

Sitä unelmoi suuresta rakkaudesta, omakotitalosta, kivasta työstä ja lapsista. Ja sitten kun on saanut kaiken, tajuaa, että ruuhkavuodet onkin menossa, Eva kuvaa julkaisunsa kuvatekstissä.

Arki on hänen omien sanojensa muukaan välillä ”ihan helkkarin stressaavaa”.

Velvollisuuksia on enemmän kuin ehtii hoitaa ja muistikin pätkii.

Wilmat, Daisyt, omat työt, salin asiat, 4-vuotias, nyrkkeilyn huipulle tähtäävä teini, erityislapsi, uusioperheen kuviot, ruuat, tiskit, mailit, soittopyynnöt, Eva listaa.

Vain rippeitä toiselle

Silti kaikki on ihan hyvin tai jopa äärettömän hyvin. Arkiväsy hyökkää siitäkin huolimatta päälle. Silloin tuntuu, ettei aviokumppanille ole aikaa.

Vain rippeitä siitä, mitä on jäänyt jäljelle. kun päivän velvoitteet on hoidettu.

Julkaisussaan hän vilauttaa vastausta. Videolla Eva ja Niku soutavat soutulaitteessa päällekkäin, Eva istuu Nikun sylissä. Naurua riittää.

Tää on tiimityötä tää avioliitto Eva sanoo.

Pyllytaputukset yhteistyön merkkinä

Samalla Niku ähkii Evan alla. Tekstissä Eva jatkaa juuri tästä teemasta.

– Niku keittää mulle aamukahvit ja mä pesen sen kalsarit. Se taputtaa mua pyllylle ohimennen ja mä hieron sen hartioita. Pussataan ja halataan paljon, sanotaan kiitos ja anteeks ja me pysytään.

Ruuhkavuodet ovat raskaita, mutta hän vakuuttaa, ettei vaihtaisi  niitä mihinkään.

Ollaan kiitollisia.