Essi Unkuri: Kaoottinen kotiinpaluu

Essin ja Viljamin paluu arkeen ei sujunut suunnitelmien mukaan.
Kaksi ja puoli viikkoa Havaijin auringon alla honeymoonista nauttinut radiojuontaja Essi Unkuri ja hänen yrittäjä-rakkaansa, Viljami Harjuniemi saapuivat Suomeen sunnuntaina (10.8.).
Katso video Essin ja Viljamin häistä:
Suuren aikaeron vuoksi kotiinpaluu ei kuitenkaan mennyt niin kuin Strömsössä.
Jet lag
Essi kertoi sunnuntaina (10.8.) Instagraminsa tarinat-osiossa kaksikon kotimatkan kestäneen kokonaisuudessaan 41 tuntia. Väliin mahtui kolme vaihtolentoa odotteluineen.
Tarinat ovat katsottavissa 24 tuntia niiden julkaisemishetkestä.
Itse matka sujui hyvin, mutta täysin eri aikavyöhykkeellä sijainnut Havaiji oli vieraannuttanut Essin suomalaisesta rytmistä.
– Nyt pitäisi saada unta ja aamulla lähetykseen 13 tunnin aikaerolla, Essi kertoi huvittuneena.

Kaoottinen yö
Seuraavana aamuna Essi päivitteli tunnelmia kotiinpaluusta. Takana oli Essin mukaan sekoilun täyteinen yö.
– Mentiin Viljamin kanssa nukkumaan kello kahdentoista aikaan, ja herättiin ajatellen että on aamu, Essi aloitti.
Seuraavaksi vastaheränneet Essi ja Viljami avasivat sälekaihtimet ja alkoivat heräillä rauhassa uuteen päivään.
Kuten arvata saattaa, kello ei näyttänyt vielä aamulukemia.
– Sitten otin puhelimen käteen ja katsoin, niin se oli 1.30! hän jatkoi.

Essin mukaan kahden tunnin välein herääminen jatkui aina aamukuuteen asti, kunnes puhelin hälytti herätyksen merkiksi.
Maanantaina (11.8.) kello 10 Essi palasi takaisin aamujuontajaksi Radio POPfm:n studioon, kuukauden mittaiselta kesälomaltaan.