Esko Eerikäinen muutti radikaalisti ulkonäköään!
Shokeeraava päätös syntyi enneunen seurauksena.
Radiojuontaja ja näyttelijä Esko Eerikäinen shokeeraa uusimmalla tempauksellaan.
Video: Esko opettaa Kolumbian slangia.
Esko on muuttanut radikaalisti ulkonäköään.
Hän on vaihtanut hiusvärinsä tummasta vaaleaan ja ero on häkellyttävä.
Esko paljasti uuden lookinsa Instagram-kuvajulkaisun myötä.
Kuvassa hän poseeraa kameraan vaaleissa hiuksissa. Eskolla on nyt aivan uusi kesätukka.
Tarinassaan hän selittää asiaa lisää kertomalla, että kyseessä on välivaihe.
– Tarkoitus on vetää hopeiseksi, Esko selvittää tulevaa vaihetta hiusvärimatkallaan.
Esko lisäksi paljastaa, mistä muodonmuutos sai alun perin alkunsa. Hän oli nähnyt enneunen. Uni kävikin nyt toteen.
Esko kertoo hiuksia vaalennetun kolmesti, jotta päästiin nykyiseen tulokseen.
Tarinat ovat nähtävillä vuorokauden ajan niiden julkaisusta.
Esko on näytellyt Salatuissa elämissä Petri-nimistä hahmoa radiojuontotyönsä lisäksi. Tällä viikolla hän on ollut mukana Riemuradio-revyyssä Joensuussa.