Erosta vihjannut Viivi Pumpanen yllätti näyttelijäkomistuksen kanssa – kuva!
Vaikka rakkauselämässä rakoilisin, Viivin työrintamalla tapahtuu mukavia.
Laulaja-juontaja Viivi Pumpanen vihjasi maaliskuisessa Iltalehden haastattelussa eronneensa nyrkkeilijätähti Robert Heleniuksen kanssa.
Katso myös! Shokkitieto Viivi Pumpasen ja Robert Heleniuksen suhteen tilasta:
Viime syksynä suhteensa julki tuoneet Viivi ja Robert ehtivät asua yhteisessä Sipoon-kodissaan vain hetken ennen kuin Robert ilmoitti muuttaneensa kokonaan toiseen kaupunkiin.
Tuolloin mies vakuutteli suhteessa olevan kaikki hyvin, mutta nyt tilanne näyttää muuttuneen.
– Aika rankkoja ja vaikeita aikoja on ollut. Elämässäni on ollut paljon muutoksia lähiaikoina ja viimeiset puolitoista vuotta, Viivi kertoi maaliskuussa IL:lle.
– Myös parisuhderintamalla on tapahtunut muutoksia. Senkin johdosta on ollut rankkoja aikoja. Paljon erilaisia isoja juttuja tapahtunut, hän jatkoi.
Yllätti yhdessä Salkkarit-tähden kanssa!
Vaikka rakkauselämässä rakoilisin, Viivin työrintamalla tapahtuu mukavia. Keikkaa näyttää riittävän, ja kuluneena viikonloppuna Viivi nähtiin juontamassa Yrittäjät Areenalla -messutapahtumaa yhdessä Salatut elämät -sarjasta tutun näyttelijä-laulajan Konsta Hietasen kanssa. Konsta julkaisi juontokaksikosta yhteiskuvan omalle Instagram-tililleen sunnuntaina (26.4.).
– #Hyväämoodii oli koko viikonloppu mahtavan Viivi Pumpasen kanssa! Konsta kirjoittaa kuvatekstissä.
– Oli aivan parasta! Kiitos vielä Konsta! Lisää näitä, Viivi lausuu kommenttikentässä.
Vaikeita aikoja
Rakkauselämän vaikeuksien lisäksi Viivin perheessä on tapahtunut paljon menetyksiä.
Viivi kertoi taannoin Anna-lehdelle, että menettäneen viime keväänä ensin isänsä ja tämän jälkeen rakkaan Luna-koiransa. Viimeisin menetys oli hänen isoisänsä kuolema.
– Minä olen vähän sellainen, että käsittelen asioita hiljaa itsekseni enkä kehtaa soittaa ihmisille, Viivi summasi lehdelle.
Virallista vahvistusta Viivin ja Robertin erosta ei ole kumpaisenkaan suusta tullut, mutta Seiskan saamien tietojen mukaan Robertin profiiliin on törmätty deittisovelluksissa.