Erikoisjoukot-kouluttajalta pysäyttävä ulostulo

Jan Knutti on avannut sanaisen arkkunsa saatuaan ikäviä viestejä someseuraajaltaan.
Jan Knutti, 49, nousi julkisuuteen Erikoisjoukot -tv-ohjelman kautta.
Jan toimii ohjelmassa kouluttajana Janne Lehtosen, Matias Petäistön sekä Robin Hendryn kanssa.
Miehet ovat erikoisjoukkojen entisiä operaattoreita.

Monipuolinen ura
Jan on sotilasuransa aikana toiminut esimerkiksi Suomen merivoimien erikoisjoukkojen taistelusukeltajana. Hän on myös ollut rajavartiolaitoksen terrorisminvastaisessa yksikössä.
Janilla on myös kokemusta kriisinhallintaoperaatioista esimerkiksi Somaliassa ja Afganistanissa.
Ammattisotilasuransa jälkeen Jan ryhtyi henkivartijaksi. Nykyään hän luo uraa media-alalla Erikoisjoukot-ohjelman parissa sekä työskentelee yrittäjänä.
Janin firma kehittää, valmistaa ja tuottaa tuotteita sotilaalliseen sekä viranomaiskäyttöön.
Jan on Instagram-tilillään kertonut olevansa tällä hetkellä Yhdysvalloissa. Työmatka liittyy miehen yritykseen.
Janilla on siis monta rautaa tulessa.
Treenikuvat suututtivat someseuraajan
Jotkut Janin someseuraajista eivät ole kenties perehtyneet miehen monipuoliseen uraan, sillä Jan kertoi torstaina 8.5. saaneensa ikävän yhteydenoton seuraajaltaan.
Eräs Janin seuraaja oli lähettänyt viestin, jossa hän kritisoi erikoisjoukot-kouluttajaa. Jan on Instagram-videotarinoissaan julkaissut kuvakaappauksia viesteistä.
Viestien perusteella vaikutti siltä, että kyseinen seuraaja oli tehnyt omia johtopäätöksiä Janin elämästä tämän somejulkaisujen perusteella.
Jan on jo pidemmän aikaa julkaissut videoita ja kuvia liittyen kuntoiluharrastuksistaan. Entinen ammattisotilas on edelleen hurjassa tikissä.
– Jos joskus olisit joutunut tekemään oikeita töitä ja olemaan vastuussa siitä. Helppo se on pullistella kun kaiken ajan pääsee käyttämään treenaamiseen. Mut miten jos joutuisit tekemään oikeita töitä, mitä me muut tehdään. Riittäisikö kunto enää kaikkeen treeniin mitä teet? Viestissä muun muassa lukee.
"Ota faktoista selvää"
Jan ei jäänyt sanattomaksi, vaan kirjoitti napakan vastauksen someseuraajalleen.
– Sulla on tasan nolla prosenttia oikeutta alkaa länkyttämään mulle duunin teosta. Ota faktoista selvää. Lue vaikka mun kirja, Jan totesi viitaten ilmeisesti Seppo Mustaluoton kirjoittamaan teokseen Kontakti!, jossa käsitellään Janin ja muiden erikoisjoukkojen sotilaiden aikaa Afganistanissa.
Jan vielä avaa sitä, mitä yrittäjänä oleminen tarkoittaa hänelle.
– Se, että yrittäjä priorisoi tarkoittaa sitä, että määritän ite oman aikatauluni. Teen 24/7 duunia ja se on mun oma valinta.
Erikoisjokot-kouluttaja tekee lisäksi vielä pysäyttävän paljastuksen liittyen yksityiselämäänsä. Janin mukaan hänen työnsä voi somen perusteella vaikuttaa helpolta ja hauskalta, mutta hän joutuu olemaan pitkiä aikoja poissa kotoa.
– Mä olen ollut tänä vuonna himassa 30 päivää perheen kanssa. Montako päivää sä olet joutunut olemaan poissa kotoa?
– Jos ottaa nuppiin katsoa sitä kun mulla menee hyvin ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja olen kovassa kunnossa niin paina estä, Jan näpäytti someseuraajaansa.