Erikoisjoukot-Aleksi: häät tulossa – tältä näyttää morsian

Aleksi ja Katariina eivät peittele lempeään somessa.
Esimerkiksi Youtubesta ja Erikoisjoukot-kisan läpäisemisestä tunnettu Aleksi Hakanen kihlautui taannoin kumppaninsa Katariinan kanssa.
Aleksi on ahkera tiktokkaaja ja tubettaja, ja Katariina näkyy usein mukana hänen päivityksissään. 24-vuotias Aleksi ja seitsemän vuotta vanhempi Katariina saavat toisinaan kommentteja ikäerostaan, mutta heihin asia ei vaikuta.
Etenkin Katariinan julkaisuissa välittyy hänen huumorintajunsa, ja huolella poseerattujen yhteiskuvien välissä on myös hupsumpia otoksia. Huomio kiinnittyy kuitenkin herttaisiin kommentteihin, joita kumpikin jättää kuvajulkaisujen alle.
Reilu vuosi sitten Katariina kertoi, että oli muuttanut "bestiksensä" eli Aleksin kanssa saman katon alle, joten kaverkuvien hankkiminen oli ajankohtaista. Julkaisussa näkyy jääkaapin oveen kiinnitetty kuvapari, jossa Aleksi kököttää Katariinan reppuselässä.
– Mä + sä = match made in heaven!! Aleksi hehkutti jo tuon julkaisun kommenteissa.
"Rakkaustuksenkaa"
Vuoden 2023 päätteeksi Katariina julkaisi videon, jossa muisteli yhteisiä hetkiä Aleksin kanssa kuluneen vuoden ajalta. Julkaisun saatesanoissa hän kommentoi olleensa vuoden aikana "enemmän kuin rakastunut".
– Oot maailman paras ja rakkain!! Kiitos tästä vuodesta ja kaikista seuraavistakin!! Aleksi kiittelee kultaansa sydämiä tulvivassa kommentissaan.
– Kiitos sulle rakas! Sä oot mun parasystävä ja sielunkumppani samassa paketissa ei oo monille käyny näin hyvää tuuria!! hehkuttaa Katariina vastauksessaan.
Pariskunta vietti kuluneena kesänä aikaa rantalomalla, ja sieltäkin irtosi kiitettävä määrä somemateriaalia. Yhdessä kuvassa Aleksi on kipannut rakkaansa hiekkarannalla kuin rakkausleffojen hurmurit konsanaan, ja suutelee tätä kirkkaan taivaan alla.
– Söpöilyä mun rakkaustuksenkaa!! Aleksi runoilee kuvan yhteydessä.