Erikoisjoukkojen Janne Lehtonen: Tämä on avioliiton tila nyt
Janne Lehtonen kertoo Seiskalle, että hän voi olla hyvinkin erilainen perheensä parissa kuin kameran edessä.
Erikoisjoukot-ohjelman pääkouluttaja Janne Lehtonen, 43, ei voi näyttää koko persoonaansa televisiossa.
Video: Janne Lehtonen kertoo, mitä tv:ssä ei näy
"Sekoilen lasten kanssa"
Kameroiden edessä Janne on tiukka ja kovasanainen kouluttaja. Kotona tilanne on toinen, ja Janne tunnustaa, että hänessä on vähän huumoriveikon vikaa.
– Perheelle ja lapsille olen sellainen, jota ei voi näyttää tuolla Erikoisjoukoissa. Kyllä mä aika paljon sekoilen lasten kanssa, Janne paljastaa.
Työntäyteistä elämää elävä Janne on ehtinyt kesällä viettää muutaman viikon lomaa. Silloin kouluttaja matkusti koko perheen voimin Madeiralle, josta Janne on palannut vasta edeltävänä yönä ennen Erikoisjoukot-sarjan uuden kauden esittelytilaisuutta.
– Minulla on yleensä niin, että en kahta kertaa samaa paikkaan halua mennä, mutta Madeira on jättänyt semmosen jäljen sydämeen, että voisin lähteä. Siellä on niin paljon nähtävää.
Kotikuulumiset
Janne jakaa sosiaalisessa mediassa runsaasti sisältöä yhdessä puolisonsa Mia-Riitta Lehtosen kanssa. Vaikka pari kävi muutama vuosi sitten avioeron partaalla, ovat asiat nyt hyvällä mallilla. Janne ei itse kuvailisi avioliiton nykytilaa uudeksi nuoruuden kukoistukseksi, mutta kertoo, millaista pariskunnan elämä on nykyään.
– Mä sanoisin, että meillä on sitä samaa menossa, mitä meillä oli ensimmäiset 20 vuotta. Meillä on äärimmäisen hyvää yhdessäoloa ja nautitaan toisestamme, Janne kuvailee.
Kesäisin Jannen ja puoliso Mia-Riitan lempipuuhaa on pyöräily.
– Mutta me tehdään kaikkea muutakin. Käydään salilla yhdessä ja tehdään oikeastaan tosi paljon asioita yhdessä, mikä sitten jossain vaiheessa jäi. Ja se on kyllä puitu se asia, Janne toteaa.
Ei tee yksin päätöksiä
Vaikka Janne on Erikoisjoukoissa pääkouluttaja, ei ex-sotilaalla ole omasta mielestään viimeistä sanaa sarjassa tehtävistä päätöksistä.
– Kyllä me aina käydään asiat yhdessä läpi ihan tossa sarjassakin. Ei ole semmoista tilannetta ollut, jossa on joutunut sanoa viimeisen sanan. Sovitaan kaikki yhdessä ja kyllä me loppupeleissä ollaan aina samaa mieltä asioista, Janne paljastaa.
Jannen mielestä on erityisen palkitsevaa kuulla, kuinka kokelaat kertovat tunnelmistaan nähtyään itsensä ruudulla ensimmäistä kertaa.
– Se on kyllä parasta kuulla, että on ollut hyvä kokemus, vaikka sillä tapahtumahetkellä se on äärimmäisen negatiivinen siinä mielessä, että joudut ylittämään itsesi henkisesti ja fyysisesti ja kohtaamaan niitä omia mörköjä.
Ei ystäviä sarjasta
Seuraavaksi televisiossa nähdään Erikoisjoukkojen kuudes kausi. Vaikka kokelaita on ehtinyt olla runsaasti ohjelman aikana, ei sarjasta ole löytynyt kisalijoiden parista uusia ystäviä.
– No siis hyviä tuttuja on tullut, mutta ei ole ystäviä, Janne toteaa.
Syyksi hän sanoo ennen kaikkea sen, että kiireisellä miehellä oma aika on kortilla.
– Sitten taas me kouluttajat keskenään, mekään ei keretä kauheasti näkemään tuossa vapaa-ajalla. Mutta kyllä tullaan olemaan ikuisesti ystäviä. Kyllä me ollaan koettu niin paljon yhdessä, Janne hehkuttaa.
Janne kuvailee intohimolla sitä potkua, mitä Erikoisjoukot-sarjaan lähteminen tarjoaa osallistujille: mahdollisuuden ylittää itsensä ja kohdata omat pelkonsa.
Pääkouluttaja puhuu kerrassaan lämpimästi kuudennen kauden kilpailijoista.
– Kyllä ihan jokainen, joka täällä on ollut, niin on kyllä ylittänyt itsensä. Ja vaikka lähtisi ensimmäisen 15 minuutin aikana, niin se on jo iso kynnys, että lähtee tähän ohjelman mukaan, Janne kuvailee.