Eppu Normaali jätti hyvästit: Nyt puhuu Martti Syrjä – "Ottaa koville"

Eppu Normaali jätti hyvästit: Nyt puhuu Martti Syrjä – 'Ottaa koville'

Junttidiskon kuningas Frederik ei ollut paikalla Eppu Normaalin päätöskeikalla, sillä hänellä oli samaan aikaan keikka Forssassa. Frederik ei tosin muutenkaan vaikuta Eppujen fanilta, sillä hän kutsuu yhtyettä ”romubändiksi”. Aika moni suomalainen lienee kuitenkin herran kanssa eri mieltä Epuista.

Eppu Normaali jätti jäähyväiset myöhään lauantai-iltana konsertoituaan Tampereen Ratinalla kolmannen kerran peräjälkeen.

Kaikki häipyy, on vain nyt -kiertue on nyt siis ohi, ja Eput tekivät mitä piti – eli saivat yleisön viihtymään klassikoillaan.

Kaikkiaan kolmen päivän aikana yleisöä oli Ratinalla lähes 100 000 silmäparia, tietää ProPromotion kertoa tiedotteessaan.

Yleisö pääsi kuulemaan muun muassa kappaleet Hipit rautaa, Tahroja paperilla, Vihreän joen rannalla (kauan sitten), Vuonna ’85 ja Murheellisten laulujen maa.

Eput olivat elementissään.
Eput olivat elementissään.

Pressoja kaksin kappalein

Vihoviimeiselle keikalle tuli silmäätekeviä aiempia enemmän muun muassa tasavallan presidentti Alexander Stubbin ja leijonakapteeni Sasha Barkovin muodossa.

Paikalla olivat myös presidentti Sauli Niinistö sekä tohtori Jenni Haukio.

Sen sijaan Frederik ei paikalla ollut, sillä hänellä oli lauantai-iltana keikka Forssassa, eikä hän muutenkaan vaikuta Eppujen fanilta, sillä hän kutsui yhtyettä ”romubändiksi”.

Itse halusimme tämän loppuvan tällä tapaa. Silti se ottaa koville.

– No vittu, ei kiinnosta Eppujen musa yhtään, sori vaan, iskelmäori puhisi Seiskalle lauantaina.

– Se on huonosti laulettua, soitettua ja kornia!

Kornista puheen ollen Frederik mainitsi myös uuden sinkkunsa: *Sut kämpillesi kannan*.

Tasavallan presidentti Alexander Stubbi ja leijonakapteeni Sasha Barkov nauttivat riemurinnoin Eppujen päätöskeikasta.
Tasavallan presidentti Alexander Stubbi ja leijonakapteeni Sasha Barkov nauttivat riemurinnoin Eppujen päätöskeikasta.

"Mitään en tekisi toisin"

Martti Syrjä ei sen sijaan Frederikiä tiedotteessa syystä tai toisesta maininnut.

– Kaikki meni niin kuin haluttiin. Mitään en tekisi toisin. Itse halusimme tämän loppuvan tällä tapaa. Silti se ottaa koville. Vuosia ja yleisöä jää kaipaamaan sekä yhdessäoloa ja soittamista bändin kanssa, Martti muotoilee.

Haluaisin kokeilla tehdä jazzia. Aion myös kirjoittaa, piirtää ja maalata.

Eppu Normaalin jäähyväiskiertueen kaikille keikoille osallistui yleisöä yhteensä ennätykselliset 262 700, eli vaikka Frederik ei bändistä välitä, riittää sillä kuuntelijoita.

– Ei tämä täydellinen lopetus ole, sillä yhteisönä olemme yhä tekemisissä. Eppu Normaali loppui keikkojen osalta, vähän niin kuin Beatlesilla, Martti jatkaa tiedotteessa.

Eppujen kolmella viimeisellä keikalla Ratinalla oli yleisöä yhteensä likipitäen 100 000.
Eppujen kolmella viimeisellä keikalla Ratinalla oli yleisöä yhteensä likipitäen 100 000.

Jazzia?

Martti ei aio jäädä oloneuvokseksi, sillä suunnitelmia on ollut jo tulevan varalle.

– En aio jäädä lepäämään laakereillani. Haluaisin kokeilla tehdä jazzia. Aion myös kirjoittaa, piirtää ja maalata. Asun maaseudulla omalla pienellä maatilalla, ja maalaistalon korjaushommat ja puutarhatyöt pitävät liikkeessä. Katson sitten ajan kanssa, mikä huvittaa, Martti ruoti Me Naisille alkuvuodesta.