Ensitreffit alttarilla -Venlan kauhunhetket: joutui Perussa poliisien hoteisiin - napattiin pidätyskuvat!

Venla reissaa parhaillaan Etelä-Amerikassa.
Venla avioitui Ensitreffit alttarilla -ohjelman 8. tuotantokaudella vuonna 2021. Venla on yhä yhdessä Karl -puolisonsa kanssa.
Venla ja Karl viettivät kesäkuun alussa kolmatta hääpäiväänsä. Siitä vain muutaman päivän kuluttua pariskunnalle koitti kuitenkin eron hetki, sillä Venla suuntasi lomamatkalle ilman aviopuolisoaan.
Viimeiset neljä viikkoa Venla on kiertänyt yksin Etelä-Amerikkaa. Rakkausrealityn tähti paljasti jo aiemmin somessa haaveilleensa matkasta jo pitkään.
- Reissu, josta oon unelmoinu melkein 10 vuotta on alkamaisillaan, Venla hehkutti päivityksessään.
Venla kertoi matkan jännittävän jostain syystä paljon, vaikka hän on reissannut ennenkin yksin. Hän myös pohti tulevansa ikävöimään kotiin jäävää Karlia paljon.
Reissunaisen viimeisimmistä somepäivityksistä käy ilmi, että valitettavasti jännitykseen on myös ollut aihetta. Venla kertoo Instagram -tarinoissaan joutuneensa Perussa viranomaisten tarkkaan syyniin. Tarinat ovat nähtävillä somealustan aikarajoitusten puitteissa.
Venla kertoo, että hänen oli tarkoitus matkustaa Perusta Meksikon kautta Suomeen. Yllättäen häntä ei päästettykään lennolleen, vaan poliisit saattelivat hänet pois lentokentältä. Syykin paljastui pian: Bolivian viranomaiset eivät olleet leimanneet Venlan passia tämän poistuessa maasta.
- Minut tuotiin poliisitoimistolle. Minusta otettiin kunnon vankilakuvat, Venla nauraa väsyneesti.
Venla sanoo istuneensa kuulusteltavana jonkin tunnin. Samalla häneltä otettiin sormenjäljet ja hänen tuntomerkkinsä, esimerkiksi tatuoinnit kirjattiin tarkasti ylös. Perulaisviranomaisten käytöstä Venla kuvailee töykeäksi.
- Eniten ketuttaa se, että missasin mun lennon. Pitkiä ja kalliita lentoja.
Venla toteaa pelkäävänsä, ettei ehdi seuraavallekaan lennolleen. Hänellä ei nimittäin ole lupaa poistua maasta ennen kuin asia on selvitetty.
- Päätöksessä voi mennä viikkokin, Venla kauhistelee päivityksensä lopussa.