Enni Rukajärvi säkenöi ystävänsä häissä – tyyli käänsi katseita

Enni Rukajärvi säkenöi ystävänsä häissä – tyyli käänsi katseita

Olympiamitalisti Enni Rukajärvi säteili ystävänsä Klaudian häissä Slovakiassa.

Lumilautailun olympiamitalisti Enni Rukajärvi, 35, nähtiin viikonloppuna säteilevänä ystävänsä Klaudian häissä Slovakiassa. Enni jakoi tunteikkaan mustavalkoisen kuvan Instagram-tilillään, jossa hän poseeraa hymyillen morsiamen ja ystäviensä kanssa.

–Klaudia got married, Enni iloitsi kuvatekstissä.

Enni on kuvassa toinen vasemmalta:

Ystävyys syntyi 15 vuotta sitten

Enni kertoi julkaisussaan tavanneensa Klaudian ensimmäistä kertaa vuonna 2010 Red Bullin leirillä Uudessa-Seelannissa. Molempien heikko englanninkielentaito ja kilpailuasetelma eivät olleet este ystävyyden syntymiselle. 

– Olen aina ihaillut Klaudian rohkeutta ja positiivisuutta, muisteli Enni kuvatekstissään. 

Nyt Enni pääsi ensimmäistä kertaa vierailemaan ystävänsä kotikaupungissa Slovakiassa ja tapaamaan tämän tyttären. 

Tyylitaituri myös juhlissa

Ennin häätyyli ei jäänyt huomaamatta. Hän oli pukeutunut näyttävään, mutta hillittyyn mekkoon. Korkokengät ja mustat aurinkolasit viimeistelivät lookin. Ihana hetki, joka muistuttaa ystävyyden ja rakkauden voimasta! 

Enni Rukajärvi tuli viimeistään suuren kansan tietoisuuteen Sotšin olympialaisista vuonna 2014, jolloin hän voitti slopestyle-laskusta hopeaa.