Elina Kanerva otti taas tatuoinnin Ilkan muistolle – tätä on jo lähes mahdoton peittää

Ilkka Kanervan kuolemasta tulee huhtikuussa kuluneeksi kaksi vuotta. Elina kunnioittaa Ilkan muistoa jälleen uudella tatuoinnilla.
Poliitikko Ilkka Kanervan kuolemasta tulee pian kuluneeksi kaksi vuotta. Huhtikuussa 2022 leskeytynyt Elina Kanerva kaipaa yhä valtavasti rakastaan.
Ilkka menehtyi 14.4.2022 74 vuoden ikäisenä. Ennen kuolemaansa hän oli pitkään sairas.
Elina on ottanut kehoonsa useita tatuointeja, jotka kunnioittavat Ilkan muistoa. Elinan käsivarressa komeilee ruusutatuointi, jonka varsi muodostaa Ilkan nimen kaunokirjaimin. Ruusussa on kuusi lehteä ja varressa muutama piikki.
– Meille ruusu oli se meidän juttumme ja monella tapaa merkityksellinen. Sen vuoksi koin myös tärkeänä sen ikuistamisen, Elina kirjoitti yksityisellä Instagram-tilillään.
Vasemman nimettömänsä sivussa Elinalla puolestaan on Ilkan nimi kaunokirjaimilla kirjoitettuna.
Elina Kanerva otti ison muistotatuoinnin Ilkasta - tällainen se on
Toivoa vaikeina aikoina
Nyt Elina on ottanut jälleen uuden muistotatuoinnin, tällä kertaa hyvin näkyvälle paikalle.
Elina jakoi yksityisen Instagram-sivunsa tarinat-osiossa valokuvan, jossa hän pitelee vasenta kättään tatuointituolin kelmulla suojatulla nojalla. Uusi leima on melko samantapainen, kuin aiempi käsivarren tatuointi. Elinan kämmenselkää koristaa nyt nimittäin siro mustaharmaa ruusu.
– Ruusu symboloi toivoa vaikeina aikoina, ja kunnioittaa rakkaan henkilön muistoa, Elina kirjoittaa kuvan yhteydessä vapaasti suomennettuna.
– Ruusu oli myös minun ja Ilkan juttu.
Uusi tatuointi on haluttaessa hankalahko peittää, sillä se yltää kämmenselässä rystysiin saakka.

Treenaaminen tasaantui
Elina kertoi viime syksynä Seiskalle elämäntapamuutoksestaan.
Hänen treenaamisensa meni kuitenkin yli, ja hän saattoi treenata jopa kymmenen kertaa viikossa. Hän rauhoittu urheilunsa viiteen kertaan viikossa.
– Voin nykyään paremmin. Ihmettelin silloin aiemmin, miksi liikunnasta huolimatta paino junnasi paikoillaan. Ymmärsin personal trainerini avulla, että kuntoni koheni, mutta aineenvaihdunta oli jumissa siksi, että harrastin liikaa aerobista urheilua.
Elina Kanerva treenasi jopa kymmenen kertaa viikossa - tältä hän näyttää nyt
