Elina ei anna lyhytkasvuisuutensa lannistaa – "Olen elämästä nauttiva rokkimimmi!"
Vajaan metrin mittainen Elina Kurvi, 29, joutui aikoinaan suoraan synnytyksestä teho-osastolle verensiirtoon.
Harvinaista rusto-hypoplasiaa sairastava lappeenrantalainen Elina Kurvi on malliesimerkki siitä, että vaikeimpienkaan vastoinkäymisten edessä ei kannata lannistua. Kun puolisenttiä vaille metrin mittainen Elina puhuu, väliin helähtelee uskomattoman tarttuva nauru, joka ei jätä kuulijaansa kylmäksi.
– Jos alkaisin surra elämääni, en muuta ehtisi tehdäkään, Elina summaa.
Hänen elämänsä oli jo ensihenkäyksellä hiuskarvan varassa, ja siihen ovat myös kuuluneet lisäksi useat leikkausoperaatiot sekä näkymättömät arvet jättänyt koulukiusaaminen.
– Löysin 18-vuotiaana rockmusiikin, ja se on siitä asti kuulunut elämääni. Se antaa mulle suunnattomasti voimaa. Kierrän kesäisin rokkifestareita Suomessa ja ulkomaillakin sekä isäni, että myös avustajani kanssa. Olen elämästä nauttiva rokkimimmi!
Lääkäri pelästytti vanhemmat
Kun Elina Kurvi oli vielä äitinsä kohdussa, lääkäri pyysi molemmat vanhemmat kuultavakseen.
– Isälle ja äidille töksäytettiin sen kummempia kaunistelematta, että ”taidatte saada melkoisen sairaan lapsen”. Olihan se aikamoinen järkytys vanhemmilleni yhtäkkiä kuultuna.
Elina oli syntyessään niin kalpea, että vauva kiidätettiin suoraan teho-osastolle verensiirtoa varten.
– Minulla todettiin harvinainen aplastinen anemia, eli oma luuytimeni ei pysty tuottamaan tarpeeksi verisoluja.
Tämän vuoksi Elina on käynyt koko elämänsä ajan sairaalassa punasoluinfuusioissa. Hänen lyhytkasvuisuutensa johtuu puolestaan harvinaisesta rusto-hypoplasiasta. Sitä hoidetaan allas- ja fysioterapiassa.
– Sairauden vuoksi minua on myös leikelty useita kertoja. Seuraavaksi on vuorossa lonkkaleikkaus, johon olen jonottanut jo puolitoista vuotta. Toisessa lonkassa on jo tekonivel.
Koulukiusaamista ja ennakkoluuloja
Lapsuutensa Elina vietti synnyinseudullaan Luumäellä. Erilaisena oleminen tavallisten lasten parissa ei ollut helppoa.
– Osoiteltiin sormilla ja pilkattiin. Koulussa vietin välitunnit yksin, koska minua ei haluttu mukaan mihinkään leikkeihin. Kyllä minä tunsin silloin itseni hylkiöksi. Eriasteista koulukiusaamista jatkui koko peruskoulun ajan.
Aikuisiällä Elina opiskeli Saimaan ammattiopistossa merkonomiksi. Hakiessaan työharjoittelupaikkaa hän ei törmännyt enää kiusaamiseen, mutta sitäkin enemmän fyysiseen vammaan liittyviin ennakkoluuloihin.
– Hain kaikkiaan 70 eri työharjoittelupaikkaa, joista kaksi hyväksyi minut. Se on vain niin, että kun poikkeaa jotenkin ulkonäöltään muista ihmisistä, helposti oletetaan, että kyseisellä ihmisellä on myös jonkin sortin aivovamma.
Kissa enemmin kuin parisuhde
Viimeisimmät seitsemän vuotta Elina on asunut omillaan ja tästä ajasta neljä vuotta Lappeenrannan Palvelukeskussäätiö Taikinamäen palvelutalossa.
– Täällä on nyt helpompaa asua, kun kaksioni on sisustettu mittatilaustyönä. Keittiökalusteet ja huonekalut on tehty sopivan mataliksi, ja vessaan on asennettu korokkeita. Moottoroitua sänkyä voin säätää ohjainlaitteella.
Kotosalla Elina pystyy liikkumaan pääosin ilman apuvälineitä. Ulkona hän huristelee sähköisellä invamopolla. Festareilla ja konserteissa hän liikkuu pyörätuolilla avustajan turvin.
– Täytyy kehua, että musatapahtumissa on hyvät liikkumis- ja paikkajärjestelyt kaltaisilleni.
Tulevaisuudestaan Elina paljastaa, että hän haaveilee vammaisille tarkoitetusta erikoisvarusteisesta autosta, jotta pääsisi liikkumaan enemmän.
– Kyllä parisuhdekin olisi tervetullut. Olen kuitenkin hyvin varauksellinen uusien ihmissuhteiden solmimisessa. Olin aiemmin etäsuhteessa, ja se päättyi luottamuspulaan. Taidan hankkia ainakin ensi alkuun kumppaniksi kissan, Elina sanoo ja heläyttää perään valloittavan naurunsa.
