Elehti uhkaavasti ja vaati naisasiakkaan puhelinta! Baarissa sekoilleesta Henry Saaresta tehtiin rikosilmoitus

Henry Saari

Entinen aikuisviihdetähti Henry Saari, 58, aiheutti varhain sunnuntaiaamuna (16.10.) helsinkiläisbaarissa poliisien väliintuloon päättyneen episodin.

Jupakan keskiöön joutunut nainen otti yhteyden Seiskan toimitukseen heti seuraavana päivänä. Kyseinen silminnäkijä kertoo piipahtaneensa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä töölöläisessä urheiluravintolassa, jossa iltaansa vietti myös Henkka.

Naisen mukaan kuumana käynyt Henkka vaati saada hänen puhelintaan itselleen.

– En tietenkään suostunut antamaan puhelintani, ja hän hermostui entistä enemmän. Tilanne eteni niin uhkaavaksi, että kävin sanomassa asiasta henkilökunnalle. He sanoivat heittävänsä Henkan ulos, jos moinen käytös vielä jatkuisi.

Poliisit paikalle! Henry Saari sekoili helsinkiläisessä baarissa

Silminnäkijän mukaan ex-pornotähti ei kuitenkaan rauhoittunut. Henkka alkoi naisen kertoman mukaan piinata häntä uudelleen ja epäili häntä toimittajaksi, jolla olisi ”pahat mielessään”.

– Kun Henry alkoi tehdä pelottavia käsieleitä, sain tarpeekseni ja soitin paikalle poliisit, nainen selostaa.

Silminnäkijän mukaan Henry Saari livahti urheiluravintolasta ulos, jolloin hänen kerrotaan kohdanneen paikalle hälytetyt poliisit.
Silminnäkijän mukaan Henry Saari livahti urheiluravintolasta ulos, jolloin hänen kerrotaan kohdanneen paikalle hälytetyt poliisit.

Karut kuvat Henry Saaren syöksykierteestä – huuhtoi pillerit alas siiderillä

Silminnäkijän mukaan Henryn seurana ollut mies vaikutti tasapainoisemmalta ja yritti toppuutella ex-pornotähteä. Ystävän järkipuheet kaikuivat kuitenkin kuuroille korville.

Pornoeläkeläinen kittaa viinaa puistossa – Henry Saari raivostui Seiskalle: Mulla on hieno asunto ja luksus-Porsche

– Soitettuani poliisille Henkka otti hatkat. En halunnut hänen pääsevän karkuun, vaan lähdin seuraamaan Henkkaa kadulle, jossa poliisit pysäyttivät hänet nopeasti. Toivon, ettei kukaan muu joudu kokemaan sellaista, harmistunut nainen huokaa.

Poliisin johtokeskuksesta vahvistetaan Seiskalle, että heillä on ollut naisen kertomana ajankohtana tehtävä kyseisessä paikassa. Siitä on myös kirjattu rikosilmoitus. Seiska ei useista yrityksistä huolimatta onnistunut tavoittamaan Henry Saarta.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti tästä.
 
Tuoreimman Seiskan löydät myös kaikista hyvin varustelluista Lehtipisteistä.
 
Kuulitko mehukkaan julkkisjuorun? Nappasitko kohukuvan? Soita 044 567 7777, tai lähetä vinkki lomakkeella.