Ei ihan tavallinen paatti! Ile Vainio esittelee erikoisen veneensä

Ei ihan tavallinen paatti! Ile Vainio esittelee erikoisen veneensä

Biisinikkari vakuuttaa, että hänen paattinsa ei petä kaatosateellakaan.

Laulaja ja sanoittaja Ilkka "Ile" Vainio, 63, ei kesälläkään malta jättää työntekoa vaan hellepäiviin kuuluu keikkailua ja biisintekoa. 

Tulevalla viikollakin pitäisi tekaista sanat ainakin kolmeen kappaleeseen. Lisäksi Ile on ahkeroinut syksyllä ruutuihin ilmestyvän Ilkka Vainion Kansan kappeli -televisiosarjan parissa. 

– Kuvaukset ovat jo alkaneet. Vieraina ovat muun muassa Ilkka Heiskanen ja Frederik, Ile paljastaa. 

Rauhoittuu merellä

Eläkeiän lähestymisestä huolimatta Ilen energiatasot eivät näytä hiipumisen merkkejä. Päinvastoin, biisinikkari oikein janoaa tekemistä. 

– Korkki meni kiinni vuosia sitten, joten jotain touhua täytyy keksiä, Ile toteaa nauraen. 

Ile ihastui siniseen paattiin ensinäkemältä. - Se on juuri oikean värinen, Ile intoilee.
Ile ihastui siniseen paattiin ensinäkemältä. - Se on juuri oikean värinen, Ile intoilee.

Rauhoittumaankin hän on kuitenkin oppinut. Ilellä on Elina-vaimonsa kanssa mökki Loviisan Koskenkylän merimaisemissa. Nykyään laiturinnokasta löytyy myös uutukainen vene. 

Kyseessä ei ole aivan tavallinen paatti. Ilen silmäterä toimii nimittäin poikkeuksellisesti aurinkokennoilla.

– Veneessä on latausmahdollisuus, mutta en ole sitä vielä tarvinnut. Akku on täynnä kaatosateellakin, Ile kehuu Ystävän veneeksi kutsuttua ajokkiaan. 

Kotka muistuttaa Loirista

Pietarsaarelaisen Emil Finnen suunnittelema vene on Ilen mukaan myös täysin äänetön. Sen kyydissä sanaseppo kokee pääsevänsä aiempaa lähemmäs luontoa sen rauhaa häiritsemättä. Se on Koskenkylän mökkimaisemissa iso plussa.

Ile suunnittelee suorittavansa keikkamatkatkin jatkossa veneellä, silloin kun se on mahdollista.
Ile suunnittelee suorittavansa keikkamatkatkin jatkossa veneellä, silloin kun se on mahdollista.

– Pihapiirissämme asustaa laulujoutsenpariskunta, jonka olemme nimenneet Heikiksi ja Kaijaksi. Nyt nekin saavat olla rauhassa veneen meteliltä, Ile toteaa. 

Joutsenien lisäksi lähiseudulla on kolmaskin komea asukki. Merikotka Vesku on saanut nimensä edesmenneen Vesa-Matti Loirin mukaan. 

– Merikotka lensi usein paikalle juuri, kun Vesku soitti. Totesin silloin Veskulle hänen lentelevän taivaalla, Ile muistelee ystäväänsä.