Chisu rikkoi hiljaisuuden – palasi julkisuuteen
Artistiuransa Chisuna jättänyt Christel Roosberg lopetti pitkän hiljaiselonsa.
Laulaja Chisuna muistettava Christel Roosberg antaa itsestään merkkejä kuukausien hiljaiselon jälkeen.
Video: Julkkikset kertovat lempikappaleensa.
Christel ei ollut päivittänyt Instagram-tiliään montaakaan kertaa viimeisen puolen vuoden aikana.
Euroviisuprojektin jälkeen hän on keskittynyt muihin töihin. Christel oli Erika Vikmanin taustajoukoissa viime kevään viisuhulinoissa, ja Ich Komme -hitti syntyikin Christelin ja miehensä Jorin yhteistyönä.
Nyt Chisu rikkoi hiljaisuuden ja palasi julkisuuteen uudella julkaisullaan.
– Taitaa olla aika herättää Instagram parin kuukauden päikkäreiltä, hän kirjoittaa englanniksi julkaisussaan.
Julkaisussa näkyvässä kuvassa Chisu makoilee "ranchinsa" olohuoneessa lattialla, vierellään koira ja ökysohva.
Väsy iski
Luova työ on selvästi ottanut veronsa, sillä taiteilija lojuu matolla aivan reporankana.
Pöydällä on auki oleva muistivihko ja puhelin, joten Christel lienee tehnyt muistiinpanoja juuri ennen kuvanottoa.
Näet kuvia alla olevasta upotuksesta tai tästä linkistä, mikäli upotus ei toimi.
Hyvästi Chisu
Christel jäädytti entisen artistiuransa Chisuna vuoden 2022 lopulla ja on sittemmin tehnyt muita musiikkialan hommia.
Hän on työskennellyt miehensä Jori Roosbergin kanssa ROOS+BERG -nimen alla luovien projektien parissa.
Pariskunta elää uusperhearkea Porvoossa.