Cheek jälleen ulosotossa

Eläköitynyt räppäri unohti maksaa mätkyt.
Cheek eli Jare Tiihonen kierättää edelleen laskunsa ulosoton kautta.
Jaren 277 euron mätkyt ilmestyivät ulosottorekisteriin helmikuussa.
Hän maksoi velkansa huhtikuun alussa. Viime vuonna Jaren kahdet yli sadan euron jätehuoltomaksutkin päätyivät ulosottoon, mutta hän on maksanut ne noin kahden kuukauden sisällä vireilletulosta.
Yksi 94 euron parkkisakkokin oli vireillä vuoden 2023 joulukuusta tämän vuoden helmikuulle asti.
Rekisteri on haettu 27. toukokuuta.
Auto ja koti myynnissä
Seiska kertoi kesäkuussa, että Jare on päättänyt pistää legendaarisen Rolls Royce Wraith -merkkisen autonsa myyntiin.
Autoa kaupitellaan Nettiauto.comissa. Hintaa menopelillä on helsinkiläisen kaksion verran.
Jaren koti on myös myynnissä.
Espoossa sijaitseva merenrantatalo kantaa mukanaan hurjaa hintalappua, sillä sen hintapyyntö on useita miljoonia euroja.
Artistiuransa lopettamisen jälkeen Jare on vaikuttanut eri artistien taustajoukoissa sekä myös harrastanut asuntosijoittamista. Hän on kertonut omistavansa useita eri asuntoja ympäri Suomen.