Bumtsibum-legenda sai armotonta kuittailua

Bumtsibum-legenda sai armotonta kuittailua

Laulajalegendat piikittelivät mestarimuusikkoa.

Yhdessä osa 2 -kiertue on valloittanut tänä keväänä konserttisaleja ympäri Suomen. Kokoonpanossa musisoivat Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung, Markku Aro ja Esa Niemisen juhlaorkesteri.

Arkistovideo: Marion Rungin sinkkutilitys:

Marion Rung jakoi Instagram-tilillään vastikään hauskan höpöttelyvideon, joka on kuvattu ennen kiertueen rantautumista Lahteen.

Videolla Esa Nieminen saapuu Marionin ja Lean seuraan. Entinen Bumtsibum-pianisti saa oitis naisilta kuittailua osakseen.

Lea nimittäin ryhtyy kiusoittelemaan Esaa siitä, yltääkö tämä istumaan korkealle jakkaralle.

– Mahdatko yltää tuolille? Lea heittää.

Esa lähtee leikkiin mukaan ja toteaa, että hänen takalistonsa on seistessä ylempänä kuin tuolin istuinosa. Tähän Lea tokaisee, että Esan pitäisi laskea sitten peppunsa tuolille.

Kapellimestarin miljonäärihousut

Kun Esa istahtaa jakkaralle, Marion tivaa, onko miehellä "miljonäärihousut" jalassa.

– Ei vielä, vasta konsertissa, Esa vastaa.

Esa taustoittaa, että hän on käyttänyt sekä käynnissä olevalla kiertueella että sitä ennen tehdyllä kiertueella samoja esiintymishousuja.

– Ei se ole mikään vitsi. Raitahousujen nimi on miljonäärihousut, Esa valistaa naisia.

Marion tuumaa luulleensa, että Esan miljonäärihousujen nimi johtuu siitä, että miehellä on taskuissaan rahaa.

Erikoinen kaksoisolento

Kiertuetiimi juttelee videolla hyvässä hengessä. Lea intoutuu muistelemaan vastikään tapahtunutta kohtaamista fanin kanssa.

Lean mukaan joku tuntematon nuorukainen oli lähestynyt häntä, kun hän oli ruuanhakureissulla. Nuorukainen oli vaatinut saada yhteiskuvan Lean kanssa. Tosin mies oli luullut Leaa Katri Helenaksi.

– Oletko Katri Helena? kysyttiin monta kertaa. Otettiin yhteiskuviakin Katri Helenan kanssa, Lea naurahtaa videolla.

Laulajalegendojen hyväntuulinen video on kirvoittanut kehuja someseuraajilta.

– Olipa kivaa katsella/kuunnella teidän höpinöitä, eräs kommentoina kirjoittaa.

– Hauska video teistä ihanista, toinen komppaa.

Marion, Lea ja juontaja Eeva Malin kiertueelta napatussa yhteiskuvassa: