Bond-elokuvan luksusjahti Suomessa – kuvat
Bond-elokuvassa nähty ökypaatti odottaa yhä ostajaansa Maarianhaminassa.
Suomalaisen teollisuusmiljonääri Jorma Lillbackan omistamaa Northern Cross -alusta on pidetty suurimpana suomalaisomistuksessa olevana huvijahtina. 43-metrinen jahti on nököttänyt jo vuositolkulla tyhjän panttina Maarianhaminassa turistien ihmeteltävänä.
Video: Frederik Tallinnan-laivalla naisseurassa
Northern Cross on niittänyt mainetta valkokankaalla. Jahti nähtiin vuonna 1995 Pierce Brosmanin tähdittämässä James Bond -elokuvassa 007 ja Kultainen silmä. Laivan nimi elokuvassa oli The Manticore. Bond tarvitsi paattia roistojen jahtaamiseen.
Sataman vanki
Vähäisen käytön takia ökypaatti on ollut hiljaisessa myynnissä jo pitkään. Seiska uutisoi vuonna 2017 paatin myyntihinnan heittelyistä. Tuoreimman tiedon mukaan jahdin myyntihinta pyörii kahdessa miljoonassa eurossa. Vielä vuonna 2006 siitä pyydettiin 7,2 miljoonaa euroa.
– Huvijahtia voi vuokrata ja jotkin yritykset ovat sitä silloin tällöin vuokranneetkin. Mutta enimmäkseen se seisoo satamassa. Siihen se on jämähtänyt. Ilmesesti täällä sitä on halvempi pitää kuin vaikka Välimerellä, Visit Ålandin matkailuopas Riitta-Lea Varela taustoittaa Seiskalle.
Riitta-Lea otaksuu, että laivan korkea myyntihinta suhteessa sen ikään ja kuntoon on johtanut siihen, että paatti pysyy paikoillaan Maarianhaminassa.
– Onhan se erinomainen vene, mutta alkaa olla jo liian vanhanaikainen myytäväksi Välimerelle. Mutta toisaalta ei sen pitäminen täällä satamassa rasita ketään köyhää, Riitta-Lea naurahtaa.
Aikansa kaunotar
Vuonna 1991 Ruotsissa rakennetusta ja nyt jo parhaat päivänsä nähneestä jahdista löytyy 18 kylpyhuoneellista hyttiä, joista kahdeksan on varattu miehistölle. Poreammeella varustettu tilava kansi ja tyylikäs aulabaari tarjoavat tilat rentoutumiseen.
Riitta-Lea muistaa käyneensä laivassa takavuosina. Mieleen painuivat upea valkoinen kokolattiamatto ja kiiltelevät kromipinnat.
– Sisältä se muistutti vanhan ajan Ruotsinlaivojen tyyliä, opas kuvailee.
Ennen Maarianhaminaan ankkuroitumistaan luksusalus oli tuttu näky Välimerellä, jossa se on ollut vuokralla. Viikkohinta on liikkunut 100 000 euron kieppeillä, kun päiväkäytöllekin kertyy hintaa noin 13 000 euroa.
Jahdin vuokraajiin on lukeutunut muun muassa F1-kuski Kimi Räikkönen, jonka silloinen puoliso Jenni Dahlman kannusti rakastaan aluksesta käsin Monacon GP:ssä vuonna 2009.
Kesällä 2015 paatti nousi otsikoihin, kun se kolaroi Hangossa Poker Run -viikonlopun aikana.