Bessiltä intiimi saunapaljastus Dannysta

Suosikkilaulajan tanskalaispuoliso on oppinut suomalaisten tavoille.
Laulaja Bessin eli Essi Launimon ja tämän tanskalaispuoliso Danny Baertelsenin parisuhde on kiinnostanut kansalaisia siitä saakka, kun Bess löi ryminällä läpi vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailussa.
Kotimaassaan Tanskassa näyttelijänä kannuksia kerännyt Danny asui Suomessa jo ennen kuin pariskunta tapasi toisensa. Rakkaus roihahti missimamma Sunneva Sjögrenin kesähäissä 2020. Kihloja juhlittiin 2022.
Veronmaksajia on kutkuttanut erityisesti pariskunnan ikäero. Bess ja Danny ovat todenneet, ettei se vaikuta heidän suhteeseensa millään tavoin. Kyyhkyläiset ovat kuvailleet Seiskalle olevansa sielunkumppaneita.
– Olen elämäni aikana oppinut sen, ettei ihmisen iällä, ulkonäöllä, etnisellä taustalla tai millään muullakaan ole oikeastaan mitään väliä. Ainoastaan rakkaus ja sielujen yhteys merkitsee, Bess on painottanut Seiskalle.

”Vilinää riittää”
Viime perjantaina Bess ja Danny kunnioittivat läsnäolollaan Tampereen Nokia-areenassa järjestettyä Iskelmä-gaalaa. Danny pysytteli enemmän taustalla eikä ollut median jututettavana, mutta Bess avasi sanaisen arkkunsa.
– Meille kuuluu Dannyn kanssa pelkkää hyvää. Näin alkuvuodesta on ollut paljon hommia. Siitä on kiitollinen ja etuoikeutettu olo, Bess tuumi Seiskalle.
– Sain jo esiintyä UMK:ssa, nyt on tämä Iskelmä-gaala kohta vielä Emma-gaalakin. Vilinää siis riittää.

Intiimi saunapaljastus
Bessiltä irtosi myös hauska paljastus pariskunnan touhuista. Kävi näet ilmi, että Danny on todellinen saunamajuri.
Hän todella tykkää saunoa.
– Hän todella tykkää saunoa. Minulla oli viimeksi täällä Tampereella saunallinen hotellihuone. Danny harmitteli, ettei sellaista ollut nyt tällä kertaa. Lupasin hänelle, että emmeköhän me vielä pääse saunahuoneeseenkin, Bess naurahti.
Kumpi teistä kestää pidempään lauteilla, sinä vai Danny?
– Ihan satavarmasti Danny! Itse käyn vain kerran saunassa ja se on tarpeeksi. Hän viihtyy siellä pidempään.
Kissat taas hoidossa
Saunomisen lisäksi Bess ja Danny käyvät yhdessä salilla. Juuri muuta kihlapari ei kuulemma ehdi tehdä, sillä yhteinen aika on enemmän kuin kortilla.
– Tässä on ollut taas niin haipakkaa, ettemme ole ehtineet olla liikaa kotona. Kissat pääsivät taas sukulaisille hoitoon, Bess hymähti.
Parasta Suomessa ovat ihmiset, luonto, kulttuuri, hiljaisuus.
– Emme ole kerenneet juurikaan harrastaa mitään. Siellä salilla olemme käyneet, mutta sekin menee tavallaan työkyvyn ylläpitoon.
Danny on aiemmin hehkuttanut Seiskalle runsain mitoin kiintymystään uutta asunmaataan kohtaan.
– Parasta Suomessa ovat ihmiset, luonto, kulttuuri, hiljaisuus. Rakastan tätä maata todella.