Benjamin Peltoselta yllätyspaljastus Seiskalle

Kiireisen popparin kesään on kuulunut paljon töitä ja vähän vapaa-aikaa.
Poppari Benjamin Peltonen on kiertänyt koko kesän Suomen keikkalavoja, vieden energistä show'taan kaupungista toiseen. Tie on vienyt 30 festarikeikalle, mutta miehen oma kesä poikkeaa kuitenkin melkoisesti kiertueensa teemasta.
Arkistovideo: Benjamin Peltonen ja Joni-rakas muuttivat huvilaan
Seiskan jututtama Benjamin kuvailee Sexbomb-kiertueensa esiintymisiään korkeasykkeisiksi:
– Yleensä sanon jengille, että nyt on lupa vapautua ja päästää irti kaikista kahleista. Nyt saa vaan elää ja nauttia seuraavan tunnin. Keikoilla on korkea syke.
Tällaista kesää hän viettää
Keltamustaan asuun kiertueellaan pukeutuva Benjamin myöntää vapaa-aikansa olevan varsin erilaista, kuin mitä keikkalavoilla on nyt nähty.
– Oma arkeni ei nyt ole ollut mikään seksipommikesä, vaan enemmänkin rentoutumisen kesä.
Vaikka vapaa-aikaa on jäänyt kesällä niukalti, ei Benjaminin ja Joni-rakkaan yhteisestä kesästä ole tekemistä puuttunut.
– Olemme grillanneet, juoneet vähän skumppaa ja pelanneet mölkkyä, se on oikeastaan aika pitkälti, mitä olen tehnyt tänä kesänä.
Joni on ollut ahkerasti mukana keikkareissuilla, ja teki Ilosaaressa yllätysesiintymisen Seksipommi-Tommi -kappaleen aikana:
– Kun keikallani tuodaan Tommi lavalle, Joni yllätti ja tuli Ilosaaren keikalla lavalle mukaan.
Ökytyyli
Pressiin Benjamin oli pukeutunut tapansa mukaan tyylikkääseen loppukesään sopivaan vaatetukseen. Huomion varasti miehen yläosa, joka oli Guccin yli 1000 euron hintainen öky-overshirt.
Gucciin hän yhdisti siniset farkut ruskealla vyöllä sekä puhtaanvalkean hihattoman. Tyylikkään asun kruunasi valkoiset lenkkarit.