Beata Leppilampi: Yllättävä avautuminen

Beata Leppilampi: Yllättävä avautuminen

Perhe- ja lapsiasioista paljon puhuva somevaikuttaja nostaa kriittistä ääntä nousussa olevan juhlatavan äärellä.

Beata Leppilampi sanoo Halloweenin herättävän tosi ristiriitaisia tunteita.

Videolla Beata kertoo lukemaan innostamisesta perheessään:

Niinpä viime viikonloppuna Beatan lnstagram-tilillä hänet voikin nähdä hassuttelemassa kurpitsanaamalyhtyjä veistelemällä ja esittelemässä hänen ja Mikko Leppilammen naamiaisasuja.

Mutta niiden lisäksi yksi asia saa tuomion.

– Miksi oikeasta väkivallasta muistuttavista asioista halutaan tehdä viihdettä, Beata kirjoittaa.

Ei sovi tähän hetkeen?

Beata liittää aiheen vanhemmuuteen hyytävillä sanankäänteillä.

– Miten mä selitän lapselle, että veriset puukot, aseet ja pelottavat maskit on yhtenä päivänä vuodessa ihan ok, kun muuten opetetaan, ettei väkivallassa tai toisten pelottelussa ole mitään hauskaa, hän kysy.

Beatalla ja Mikolla on kaksi yhteistä, leikki-iässä olevaa lasta. Hän on julkaissut myös vanhemmuutta tukevan tietokirjan Rakas uusi äiti ja kehittänyt Satuni-sovelluksen, jolla voi luoda lapselle räätälöityjä iltasatuja.

Lapsista huolen kantaminen on siis lähellä sydäntä. Niinpä hän painottaakin sanojaan verisistä puukoista ja muusta pohtimalla, miksi niitä ihannoida, kun maailma tuntuu muutenkin jo pelottavalta.

Juhlat ok, väkivallan korostaminen ei

Beata tekee selväksi, ettei halua kieltää halloween-juhlia. Hän kirjoittaa perinteen olevan muinaisissa menoissa, joissa käytettiin naamioita. Kelttien samhain-juhlassa naamioilla ei kuitenkaan peloteltu, vaan ne olivat suojaamassa pahoilta hengiltä.

– Nykyinen veristen aseiden ja kauhuhamojen kuvasto on pitkälti myöhempää populaarikulttuuria, Beata kertoo.

Yhdessäolo, hauskuus, karkit, pukeutuminen ja mielikuvitus ovat Beatasta ok.

Mutta ikävän puolen hän torjuu napakasti.

– Se, että glorifioidaan ja kaupallistetaan väkivaltaa = ei.

Hän kertoo jäävänsä pohtimaan, miksi kauhun ja väkivallan pitää olla niin näkyvää, ja mistä löytyy hauskan pelottelun ja väkivallan normalisoinnin välinen raja.