Beata Leppilampi jakoi yksityiskohtia perheen lomamatkasta: "Ehkä vielä vähän liian hurja"

Julkkispariskunta hurvittelee lapsineen Etelä-Pohjanmaalla.
Supernäyttävä pari Mikko ja Beata Leppilampi lähtivät viime viikonloppuna lastenmielisten varmoihin suosikkikohteisiin.
Laitteista, huvipuistoherkuista ja muista huvituksista perhe nautti ensimmäisenä Tampereella Särkänniemessä.
Beata kirjoittaa Instagramissa julkaisemissaan, 24 tunnin ajan näkyvissä tarinoissa, miten oli jännittänyt lasten pärjäämistä pitkällä reissulla. Tarinat näkyivät ainakin koko torstain (20.6.) ajan.
Parin alle vuoden ikäinen vauva taaperoikäinen esikoinen saivat vanhempiensa tapaan istua reissussa toistakymmentä tuntia autossa. Todellinen matkan pää oli Beatan isoäidin 92-vuotissynttäreillä Kokkolassa asti.
Instagramissa Beata julkaisi peräti kymmenen otoksen kuvakarusellin, jossa näkyy myös huvipuistotunnelmia.
Särkänniemen kalahämmästys
Ensimmäisessä reissukohteessa Särkänniemessä Tampereella lapset hämmästelivät muun muassa akvaarion upeita kala-aarteita merenalaisissa tunnelmissa.
- Tää ihmettelyn määrä oli niin tarttuvaa ja liikuttavaa. Maailma on ihmeellinen paikka pienen ihmisen silmin, Beata kirjoittaa videolla, jolla heidän taaperonsa tavoittee akvaarion hämärässä kirkkaasti valaistuja seeprakaloja.
Visiitti Särkänniemeen oli suunniteltu yhdeksi pitkän matkan pysähdykseksi, joka pitäisi lapset tyytyväisenä pitkän automatkan ajan Kokkolaan.
- Tämä kyseinen [laite] oli ehkä vielä vähän liian hurja. Akvaarion sen sijaan oli suuri hitti, Beata arvioi klassisen ylös nousevan ja lujaa kiitävän ketjukarusellin luona.
Yöpyminen pikkulapsen unelmapaikassa
Varsinkin lasten kannalta hyvin myöhään, vasta iltayhdeksältä perhe saapui Kauhavalle, jossa he yöpyivät Alahärmän Power parkissa.
- Pieni autointoilija oli "hiukan" innoissaan tästä meidän partsin maisemasta, Beata kirjoittaa.
Videolla näkyy kuva heidän taaperonsa, joka ihailee parvekkeen vieressä kulkevaa moottorirataa.
Aamulla sitten vierailtiin huvipuistoalueella. Beata kehuu simasuuna, miten paikallisen miljonäärin perustama huvipuisto on taaperolle sopivampi kohde.

- Hän uskaltautui vaikka mihin laitteisiin ja oli onnensa kukkuloilla!
Perheen kuopus puolestaan nukkui paljon. Mikon ja Beatan suunnittelema reitti kulkikin niin, että pisimmät siirtymät tehtiin vauvan päiväunien aikaan. Herätessään pikkuinen oli tyytynyt ihmettelemään, missä kulloinkin ollaan.
Erityisesti Beata kuitenkin panosti siihen, että esikoisella riitti puuhaa, ja tämä selvisikin kokonaan ilman ruutuaikaa, kun sai äidin kanssa ihastella maisemia, eläimiä ja yhtä lapsille tärkeää juttua.
- Onneksi matkalla oli paljon traktoreita, Beata huudahtaa.